Oulun kaupungin Infra-liikelaitoksen ulkoistamissuunnitelmia vastustetaan tänään vuorokauden mittaisella lakolla sekä mielenilmauksella Oulun teatterin edessä.
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n lakko alkoi maanantaina 22. toukokuuta vuorokauden alkaessa ja päättyy keskiyöllä
Lakon vuoksi Heinäpään palloiluhalli sekä ulkoliikuntapaikkojen pukuhuoneet ja wc-tilat ovat kiinni maanantaina.
Oulun kaupungin näkemyksen mukaan lakko on laiton.
Oulun kaupunginvaltuusto kokoontuu tänään tekemään päätöksensä Oulun Infra-liikelaitoksen kohtalosta. Pohjaesityksenä on, että suurin osa liikelaitoksen toiminnoista ulkoistetaan. Tämä koskisi yli 130 liikelaitoksen työntekijää.
JHL järjestää mielenosoituksensa juuri ennen valtuuston kokousta kello 15.30–17.
Ammattiliitto järjesti jo kertaalleen nelipäiväisen lakon Oulun Infran ulkoistamiskaavailuja vastaan. Se oli 2.–5. toukokuuta.
Oulun kaupunki näkee myös tämän lakon olleen laiton.
Ulkoistamissuunnitelmien taustalla ovat tavoitellut 1,9 miljoonan euron säästöt.
Oulun Infra huolehtii kaupungin ympäristöstä eli liikenteestä ja yleisistä alueista kuten esimerkiksi kunnallistekniikan rakentamisesta ja sillä on käytössä ajoneuvo- ja korjaamopalveluja.
Kaupunki aiko kilpailuttaa ulkoisilta markkinoilta infrarakentamisen sekä katu- ja viheralueiden kunnossapidon.
Tosin katu- ja viheralueiden kunnossapidossa laatua on pystytty viime vuosina jopa nostamaan yksikkökustannuksia kasvattamatta, käy ilmi Oulun kaupunginvaltuuston tänään myös käsittelemässä tarkastuslautakunnan raportissa vuodelta 2022.
Infrarakentamisesta ja katujen kunnossapitopalveluista merkittävä osa tuotetaan jo tällä hetkellä ostopalveluina.
Nyt kaavailtu liikkeenluovutus ei koske ylläpitoon ja rakentamiseen liittyvää suunnittelu-, hankinta- ja valvontatehtävien hoitamista. Myös katu- ja viheralueiden kunnossapidon urakoiden suunnittelu- ja valvonta, sekä ympäristösuunnittelu jäävät edelleen Oulun kaupungin järjestettäväksi.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.