Hyppää sisältöön

Vihdoin läpimurto? Tamperetta piinaavista mahdollisista tuhopolttajista on alkanut tulla vihjeitä, epäilty näyttää ottavan riskejä

Tampereella paloi taas viikonloppuna kaksi tyhjillään ollutta rakennusta. Tuhopolttoja on ollut jo yli vuoden ajan tavallista enemmän.

Kymmeniä kerrotaloasukkaita evakuoitiin Tampereella läheisen rakennuspalon vuoksi viikonloppuna. Video: kuvaus Jesse Jyrälä, leikkaus Jaakko Haataja / Yle.
Anu Leena Hankaniemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi on edistynyt epäiltyjen tuhopolttojen tutkinnassa Tampereella ja muualla Pirkanmaalla. Tuhopolttoja on ollut jo yli vuoden ajan tavallista enemmän. Viimeksi viime viikonloppuna paloi kaksi tyhjillään ollutta rakennusta.

Nyt poliisi on saanut vihjeitä mahdollisista tekijöistä. Tämä on ensimmäinen kerta kun poliisi ilmoittaa, että sille voi olla tullut tietoa mahdollisista epäillyistä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Uusipaikka sanoo, ettei epäiltyä tai epäiltyjä ole vielä kuultu. Poliisi on puhuttanut laajasti silminnäkijöitä.

Poliisi täsmensi myöhemmin, että varsinaista epäiltyä ei ole, jonka henkilöllisyys olisi poliisin tiedossa.

Poliisi on ollut ja on yhä vaitonainen vedoten tutkinnallisiin syihin. Tämä johtuu poliisin mukaan siitä, että uutisia lukee todennäköisesti sama henkilö, joka tykkää sytytellä tulipaloja.

Paloja ollut viime kesästä lähtien

Viime viikonloppuna paloi kaksi tyhjillään olevaa taloa. Toinen poliisin tutkinnassa oleva tulipalo syttyi lauantaina aamuyöllä autiotalossa Tampereen Koivistonkylässä Koivistontiellä.

Tampereen Santalahdessa Pahvitehtaanraitilla tuhoutui tulipalossa puolestaan asumaton Breitensteinin huvila perjantain ja lauantain välisenä yönä. Palo sattui lähellä keskustaa ja läheisen kerrostalon asukkaita piti evakuoida.

Tyhjillään olevia taloja on palanut Tampereen seudulla paljon jo viime kesästä alkaen. Muun muassa Kangasalla ja Tampereen Kaukajärvellä paloi huhtikuussa noin viikon välein toisistaan purkutuomion saaneet vanha ammattikoulu ja seurakuntatalo.

Virheiden mahdollisuus moninkertaistuu

Tähän mennessä palot ovat pääsääntöisesti olleet syrjässä. Poikkeuksena on Tampereen Kaukajärven seurakuntatalon palo ja Breitensteinin huvila.

Kertooko tämä siitä, että tekijä ottaa jo riskejä?

– Mahdollista on, että tekijä tulee jopa uhkarohkeaksi, kun ei ole jäänyt kiinni, Uusipaikka sanoo.

Hän uskoo rikosten ratkeavan ja tekijän jäävän kiinni. Asutuksen lähellä on näkeviä silmiä ja valvontakameroita enemmän kuin syrjässä.

Myös virheiden mahdollisuus moninkertaistuu.

– Rikoksissa tekijä tekee aina virheitä joko tahattomasti tai riskejä ottaakseen.

Tulipaloissa voi olla useita tekijöitä, koska paloissa on erilaisia piirteitä. Pääosin ne ovat tapahtuneet syrjässä ja viikonloppuisin ja alkuyöstä.

– Kohteet ovat olleet tyhjillään olevia mökkejä, taloja tai varastohalleja.

Kohteet ovat usein tuhoutuneet, koska pelastuslaitoksen tultua paikalle palo on ollut usein jo pitkälle edennyt.

Poliisi ei kommentoi, onko sytytystavassa jotain samaa tai onko tutkinnassa käytetty pakkokeinoja.

Tulipalot työllistävät pelastuslaitosta

Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Kari Alanko kertoo, että tulipalot ovat vieneet Pirkanmaalla paljon resursseja. Palot ovat aiheuttaneet myös kustannuksia, kun sopimuspalokuntia ja sivutoimisia on pitänyt hälyttää ylitöihin.

Tulipalot ovat olleet voimakkaita ja pelastuslaitoksen on täytynyt suojata alueita, jotta palo ei ole levinnyt maastoon tai metsään. Viime viikonloppuna lähialueen asutusta piti evakuoida.

Epäillyt tuhopoltot puhuttavat pelastuslaitosta. Toistaiseksi paloista ei ole aiheutunut ihmisvahinkoja, mutta tämä on se suurin pelko.

Lisätty kello 14.33. Poliisi täsmensi myöhemmin, että varsinaista epäiltyä ei ole, jonka henkilöllisyys olisi poliisin tiedossa.

Suosittelemme sinulle