Hyppää sisältöön

IIjoen vesistön tulvahuippu on ohi – Pudasjärvellä Jongunjärven ympäristössä vielä ainakin yksi tie poikki

Pudasjärvellä vesi on käynyt lähellä rakennuksia, mutta vahinkorajaa ei ole ylitetty, kerrotaan Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta.

Tulvaa Taivalkoskella toukokuussa 2015.
Iijoen vesistössä tulvavesi on nyt laskemaan päin. Kuvassa tulvaa Taivalkoskella toukokuussa 2015. Kuva: Tuomas Hirvonen / Yle
Hanna Holopainen

Tulvavesi on lähtenyt laskuun Iijoen vesistössä viikonloppuna.

Esimerkiksi Pudasjärvellä tulvahuippu on jo ohitettu. Vaikka vesi nousikin lähelle vapaa-ajan rakennuksia, ei tulva ylittänyt vahinkorajaa.

Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen vesitalousasiantuntijan Riku Eskelisen mukaan ilmoituksia kastuneista rakennuksista ei heille ollut ainakaan vielä maanantaina kello 8.30 aikaan tullut.

Tulvavahinkoja teillä joudutaan kuitenkin korjaamaan Pudasjärvellä Jongunjärven ympäristössä. Siellä vesi on katkaissut Länsirannantien, ja tie voi olla veden vuoksi poikki vielä alkuviikosta. Myös tien korjaustyöt voivat vaikeuttaa liikennettä.

Iijoen vesistössä tulvatilanne on ollut tavanomainen. Esimerkiksi ylempänä Länsi-Lapissa tämän kevään tulva on ollut poikkeuksellisen kova. Esimerkiksi Tornionjoen tulvatilanne on nyt rauhoittumassa.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme sinulle