Hyppää sisältöön

Varkaudessa ollaan tyytyväisiä akkutehtaan uuteen omistajaan – ”Kyseessä ei ole mikään start up”

Skeleton Technologies käynnistää akkujen tuotannon Varkaudessa. Kaupungissa iloitaan, että kaupat saatiin viimein tehtyä.

Keski-Savon teollisuuskylän toimitusjohtaja Jouko Laitinen esitteli tehtaan tiloja vuonna 2022. Video: Toni Pitkänen
Keijo Salokangas,
Helmi Nykänen,
Ilkka Ritvanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Varkauden akkutehdas on saanut uuden omistajan.

Ostaja on Virossa ja Saksassa toimiva Skeleton Technologies, joka on globaali teknologiajohtaja suuritehoisten akku- ja superkondensaattoriteknologioiden markkinoilla. Yhtiön tuotteita käytetään kuljetusalalla, autoteollisuudessa, uusiutuvassa sähkötuotannossa ja sähköverkoissa sekä teollisuudessa.

Skeletonin toimitusjohtaja Taavi Madiberk kertoo, että Varkauden tehdas tulee keskittymään tuotekehitykseen ja -testaukseen.

Varkauden tehtaan tuotantokapasiteetti on 0,1 GWh vuodessa. Tehtaan rakentamisaikaan vuonna 2009 se riitti teolliseen tuotantoon, mutta tätä nykyä kapasiteetti soveltuu paremmin tuotekehitykseen.

Työpaikkojen tarkka määrä ei ole vielä tiedossa

Taavi Madiberkin mukaan tuotanto Varkauden tehtaalla voidaan käynnistää kesän jälkeen. Tehdas tuo myös töitä Varkauteen, mutta rekrytoitavien määrä ei vielä ole tiedossa.

– Palkkaamme ammattitaitoista työvoimaa insinööreistä tuotantotyöntekijöihin. Tarkka määrä riippuu siitä, miten hyvin pilottiprojektimme onnistuvat.

Yhtiö aikoo perustaa Aalto yliopiston kampukselle myös tutkimus- ja tuotekehitystiimin, jota johtaa Kai Vuorilehto. Hän on tutkinut akkuja vuosikausia ja kehittänyt litiumioni-akkuja Varkaudessa aiemmin toimineessa European Batteries -yrityksessä sekä Aalto-yliopistossa.

Toistaiseksi Skeleton Technologiesin suunnitelmissa ei ole laajentaa Varkauden tehtaan tuotantoa.

– Keskitymme ensi sijassa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Uskomme kuitenkin vahvasti, että Suomesta voi kehittyä avaintekijä eurooppalaisessa akkuvalmistuksessa ja että Suomi voi tarjota sopivan toimintaympäristön kaltaisellemme yritykselle, Madiberk sanoo.

Kaupat ovat olleet monta kertaa lähellä

Konkurssin myötä teollisuuskylältä jäi saamatta vuokria, eikä se voinut hoitaa akkutehtaan tilojen lainojen lyhennyksiä ja korkoja. Varkauden kaupunki on joutunut maksamaan niitä takaajana yli kaksi miljoonaa euroa.

– Uskon, että valtaosa niistä rahoista saadaan takaisin. Meillä on ollut yhtiö, johon me olemme uskoneet ja yhtiöllä on ollut kiinteistö, jolle tässä akkumarkkinassa on kysyntää. Nyt on päästy suunnittelu- ja neuvotteluvaiheista varsinaiseen tuotantovaiheeseen, Varkauden kaupunginjohtaja Joonas Hänninen sanoo.

Kiinnostus akkutehdasta kohtaan on ollut kovaa viimeiset kaksi vuotta, kertoo Keski-Savon teollisuuskylän toimitusjohtaja Jouko Laitinen.

– On ollut monta kertaa hyvin lähellä, että on saatu asiat finaaliin, mutta aina on tullut jotain. On ikään kuin vedetty lapselta tikkari suusta, hän kuvailee.

Skeleton Technologies on Laitisen mukaan erittäin hyvä toimija jatkamaan akkutehtaan toimintaa.

– Kyseessä ei ole mikään start up, vaan he ovat toimineet pitkään ja heillä on jo olemassa olevaa akkutuotantoa. He ovat myös olleet täällä Varkaudessa akkutehtaalla tekemässä elektrodeja pari kertaa aikaisemminkin ja tietävät tämän tehtaan ja mikä sen kapasiteetti on.

Varkauden akkutehtaalla takana kaksi konkurssia

Konkurssipesän kanssa tehtävään kauppaan kuuluvat tehtaan koneet ja laitteet. Uusi yhtiö on asettumassa tiloihin vuokralaiseksi. Tilat omistaa Keski-Savon teollisuuskylä Oy, joka on Varkauden kaupungin tytäryhtiö.

Akkutehtaan ensimmäinen yhtiö oli European Batteries, joka teki konkurssin vuonna 2013. Konkurssipesän osti vuonna 2015 venäläis-yhdysvaltalainen liikemies. Yhtiön nimeksi tuli European Battery Technologies. Se päätyi konkurssiin vuonna 2019. Ylen tekemässä selvityksessä kävi ilmi, että European Battery Technologies ei valmistanut akkuja koko toimintansa aikana.

Juttua päivitetty 22.5. klo 15.41 Joonas Hännisen ja Jouko Laitisen kommenteilla, ja kello 19:37 Taavi Madiberkin kommenteilla.

Suosittelemme