Portaan Nahkurinverstaan taidekesä 2023 on jo ennakkoon herättänyt mielenkiintoa Helvi Hämäläiseen liittyen, kertoo elokuvaohjaaja Heikki Huttu-Hiltunen, yksi järjestäjistä.
Portaan kesäasukas tutkija Minna Maijala kirjoittaa parhaillaan itsekin kirjaa Helvi Hämäläisestä, mutta ensiksi hän tarttuu Suvi Aholan syksyllä ilmestyvään teokseen Mitä Helvi Hämäläinen todella sanoi. Suvi Ahola on Maijalan haastateltavana ja myös hän on lukenut Helvi Hämäläisen 250 päiväkirjaa, koska arkistot avautuivat vihdoin viime tammikuussa tutkijoiden käyttöön.
– Kiinnostaa yhteiskunnallinen naisena oleminen sotien jälkeen. Hämäläinen on hyvin ajankohtainen ja on hienoa päästä keskustelemaan tästä, Maijala sanoo.
Tammelalaislähtöistä kustantaja Ville Viksteniä (1930–2014) muistetaan omassa seminaarissa. Viksten oli aikansa kirjallisuuden vaikuttaja, WSOY:n varatoimitusjohtaja ja pitkäaikainen kustantaja. Helvi Hämäläisellä oli tunnetusti ongelmallinen suhde kustantajaansa. Taidekesässä tuttu kirjailija-toimittaja Ville Hänninen keskustelee kustantaja Touko Siltalan kanssa Vikstenistä.
Juuret kiinnostavat
– Jälleen on jännittävän monipuolinen taidekesä tulossa. Kun on kerran tässä paikassa käynyt, haluaa tulla uudestaan. Täällä on rento henki, vaikka pyrimme korkeaan laatuun, sanoo Heikki Huttu-Hiltunen.
Tänä kesänä taidekesä tekee yhteistyötä myös Portaan asukasyhdistyksen kanssa, sillä Tammela 600 -tapahtumassa oopperalaulaja Petteri Salomaa kertoo juuristaan ja taustastaan. Myös ohjaaja Jouko Aaltonen kertoo isästään kulttuurivaikuttaja Esko Aaltosesta ja Martti Pura puolestaan uudesta kirjastaan.
”Olisi Viggolle ollut muitakin ottajia”
Kesän 2023 iso teema on Viggo Wallensköldin taide. Wallensköld on Suomen nykykuvataiteen kärkeä. Hän keskustelee toimittaja-kirjailija Ville Hännisen kanssa elämästä ja taiteesta näyttelyn avajaisten yhteydessä.
– Jätän paljon tilaa intuitiolle. Jos Viggo haluaa keskustella politiikasta tai pihan puista, sitten keskustellaan niistä, mutta kyllä aihe loppujen lopuksi aina taiteeseen liittyy.
– Viggolle olisi kyllä ollut muuallakin ottajia, Heikki Huttu-Hiltunen huikkaa.
Ohjelmiston runsaudesta kertoo sekin, että Compañía Kaari & Roni Martinin ryhmästä Roni Martin, Sanna Salmenkallio, Bakr Hasan ja Ali Saad ovat mukana Wallensköldin innoittamassa performanssissa Turpoonjoessa, sillalla ja Nahkurinverstaan pihapiirissä.
Runomelontaa ja taidevaellusta Torronsuolla
– Tämä on sellainen tapahtuma, johon haluamme itsekin osallistua. Vähitellen tästä on muodostunut poikkitaiteellinen tapahtuma, jossa tanssijat, kirjailijat, taiteentekijät ja muusikot kohtaavat. Jonakin vuonna elokuvakin palaa jälleen tänne, elokuvaohjaaja Heikki Huttu-Hiltunen sanoo.
Runomelonnan runoilija on tänä vuonna Anja Erämaja. Jouni Palénin johdolla melontareitti kulkee Turpoonjokea pitkin Saaren kansanpuistoon ja Kaukolanharjun näkötornille Albert Edelfeltin maisemaan.
Luonto törmäytetään taiteen kanssa myös Torronsuon kansallispuistossa. Ja laajassa ohjelmistossa Hannu Saha soittaa levynjulkaisukeikan yhdessä Pakasteet-yhtyeen kanssa. Pakasteet on kahden monitaiteilijan, Jussi Lehtisalon ja Mika Taanilan elektroduo. Lehtisalo soittaa otelaudallista sitraa äänensärkijän läpi. Taanila käyttää syntetisaattoria ja soittaa vanhoille c-kaseteille tallentuneita lankapuhelimen vastaajaviestejään puhesampleina.
Tapahtuman järjestää Portaan Nahkurinverstaan taidekesän tuki ry Tammelan kunnan ja Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston tuella. Taidekesä järjestetään 28.–30. heinäkuuta 2023.