Hyppää sisältöön

Poliisin tehoratsiassa viikonvaihteessa löytyi puolensataa viritettyä mopoa

Poliisi antoi viime viikonvaihteessa puolensataa sakkoa mopojen virittämisestä Oulun poliisilaitoksen alueella Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Mopoja ja sähköskootteri parkissa.
Poliisi valvoi tehostetusti mopojen ja muiden kevyiden ajoneuvojen käyttöä ja kuntoa perjantaista sunnuntaihin. Syynissä olivat niin kuljettajien ja ajoneuvojen kunto kuin liikennesääntöjen noudattaminenkin. Kuvituskuva. Kuva: Juulia Tillaeus / Yle
Risto Degerman

Poliisin tehovalvonnassa Oulun poliisilaitoksen partiot tarkastivat viikonlopun aikana yhteensä 167 mopoa, 14 moottoripyörää ja yhdeksän nelipyörää eli mönkijää tai traktorimönkijää.

Tarkastusten perusteella poliisi määräsi 14 kuljettajaa väliaikaiseen ajokieltoon sekä antoi sakon tarpeettomasta ajosta kymmenelle ja muusta liikennesääntöjen rikkomisesta 23 kuljettajalle. Yhdeltä henkilöltä puuttui suojakypärä.

Osaa partioiden tarkastamista kulkuneuvoista oli myös viritetty. Poliisi antoikin ratsian yhteydessä sakon kulkuneuvon muuttuneesta ajoluokasta yhdeksälle kuljettajalle, tehottomasta äänenvaimennuksesta kolmelle kuljettajalle ja muusta muutoksesta 39 kuljettajalle.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Suosittelemme sinulle