Hyppää sisältöön

Kotimainen valkosipuli hyötyy pitkästä valoisasta kesästä, mutta kasvattaminen on haasteellista

Kotimaiselle valkosipulille riittäisi kysyntää, mutta vielä toistaiseksi valkosipulin tuotanto ei pysty haastamaan tuontia. Pääasiassa Suomessa syödään Kiinassa ja Espanjassa kasvatettua valkosipulia.

Kuvassa on valkosipulin viljelijä Antti Hirvonen istuttamassa valkosipulin kynsiä maahan.
Muhoslainen valkosipulin viljelijä Antti Hirvonen istuttaa osan valkosipuleista keväällä. Kuva: Päivi Seeskorpi / Yle
Risto Degerman

Kotimaassa valkosipulipeltoja on vain noin 70 hehtaaria. Muhoksella valkosipulia on kasvatettu yli 10 vuotta, ja ammattiviljelijöiden määrä on tänä aikana pikku hiljaa kasvanut.

Yksi kasvatusala löytyy Muhokselta. Pääsatoa odotellaan talven yli maassa olleista sipuleista, mutta parhaillaan istutetaan peltoon myös kevätsipuleita.

Oulun ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan lehtori ja valkosipulin kasvattaja Antti Hirvonen kertoo, että valkosipuli on haasteellinen kasvi, vaikka pohjoisen yötön yö tuokin sipulille oman rikkaan arominsa.

Antti Hirvonen sanoo, että valkosipuli on kiinnostava kasvatettava, mutta joskus voi käydä niinkin, ettei syksyllä istutetuista sipuleista saa kovan talven jälkeen satoa. Riskien vähentämiseksi Hirvonenkin sanoo istuttavansa nyt osan sipuleista vasta näin keväällä.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme sinulle