Lapinlahden salametsästysvyyhden epäiltyjen joukko on edelleen lisääntynyt.
Itä-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisarion Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan salametsästykseen liittyvistä rikoksista epäillään nyt noin neljääkymmentä ihmistä.
Tutkinta on edennyt myös Lapinlahdella kotietsinnässä pakastimesta löytyneiden eläinten jäänteiden osalta.
Ruokaviraston mukaan kaksi kokonaista ilveksen pentua oli ammuttu rintaan haulikolla. Röntgenkuvissa hauleja löytyi myös yhdestä suden ja neljästä ilveksen päästä.
Ruokavirasto löysi erikokoisia reikiä myös kolmesta suden nahasta, mutta viraston mukaan kyseiset reiät ovat voineet syntyä myös eläimen elinaikana.
Ruokaviraston tutkittavana oli kaikkiaan kaksi kokonaista ilvestä, kolme ilveksen ja suden nahkaa, yksi suden ja viisi ilveksen kalloa.
Aiemmin vangittuna kahdeksan ihmistä
Salametsästysepäilyt tulivat julkisuuteen huhtikuussa. Epäiltynä olevia henkilöitä epäillään muun muassa törkeistä metsästysrikoksista, metsästysrikoksista, törkeistä laittoman saaliin kätkennöistä sekä luonnonsuojelu- ja ampuma-aserikoksista.
Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna yhteensä kahdeksan lapinlahtelaista miestä.
Esitutkinnan arvioidaan valmistuvan myöhemmin kesällä.