Lähihoitaja ja luottamushenkilö Minna Lehtiniemi aloitti lakkovahtina Parkanossa aamukuudelta.
Vanhusten ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä alkoi tiistaina lakko neuvottelujen kariuduttua. Lakon piirissä on yhteensä 26 yksikköä, monet niistä Pirkanmaalla.
Lehtiniemen työpaikka Kolmostien Rauhalan palvelukeskuksessa on yksi lakossa olevista.
Lehtiniemen mukaan töihin on tullut esihenkilöitä ja toisten yksiköiden työntekijöitä sekä liittoon kuulumattomia. Ay-jäsenyydestä ei saa kysyä, mutta moni kertoi itse jo ennen lakkoa, tuleeko töihin.
– Kaikissa kahvipöytäkeskusteluissa tämä on ollut päällimmäinen asia. Aika monen liittoon kuuluminen tai kuulumattomuus on tullut esille, Lehtiniemi sanoo.
Kiista palkasta
Lakko vanhusten palveluyksiköissä kestää viisi päivää.
– En yhtään tiedä, keitä menee töihin viiden päivän aikana, Lehtiniemi sanoo.
Lähihoitajan mukaan vanhusten ravinnosta, hygieniasta ja lääkehoidosta ei voi tinkiä yhdessäkään vuorossa yhtenäkään päivänä.
Lakon suurin kiista koskee palkkoja. Seuraava neuvottelu on vasta perjantaina, joten Lehtiniemi arvelee lakon kestävän viisi päivää.
– Palkkaero julkiseen on 150–400 euroa kuukaudessa. Olen erittäin huolissani, kuka tätä työtä tekee tulevaisuudessa. Jos palkkaa ei saada kuntoon, tulee hirvittävä hoitajakato, hän sanoo.
Esihenkilöt töissä
Työnantajien mukaan ensimmäinen lakkopäivä alkoi rauhallisesti. Hoitajien saaminen töihin ei kuitenkaan ole ollut helppoa.
Mäntänvuoren Terveyden toimitusjohtaja Juha-Matti Sihvonen sanoo, että lähtökohtaisesti kaikki vakituiset hoitajat ovat poissa töissä.
– Meillä on kovan työn tuloksena sellainen resurssi, joka pystyy meidän ikäihmiset turvallisesti ja hyvin hoitamaan.
Sihvosen mukaan sijaisia on saatu esihenkilöistä, muualta konsernista, vuokrahenkilöstöstä ja sijaisista.
– Esihenkilöt ovat jättäneet konsernissa muut työnsä ja tulleet auttamaan.
Mäntänvuoren Terveydessä on 135 asiakasta.
– He voivat huomata lakon siinä, ettei tuttuja hoitajia ole kuten arkena. Muuten asioiden pitäisi toimia kuten ennenkin.
Sihvosen mukaan suomalaisten ikääntyminen tulee aiheuttamaan suuria ongelmia ja palkat kaipaavat tarkistamista.
– Hoitajien saatavuus on yksiköihin todella vaikeaa. Päivittäin ja viikoittain kamppailemme asiasta.
Myös Esperiltä, Attendolta ja Mehiläiseltä kerrotaan Ylelle, että asiakasturvallisuus on saatu tiistaina turvattua.