Hyppää sisältöön

UPM Kymin tehtaalla Kouvolassa mieltään osoittaneet elokapinalliset on vapautettu

Kaakkois-Suomen poliisi kertoo tilanteen sujuneen kaikkinensa rauhallisesti ja asiallisesti.

Elokapinan mielenosoitus ja monia poliisipartioita UPM Kymillä Kuusankoskella.
Elokapinan mielenosoittajat vaativat UPM:ltä muun muassa puunkäytön vähentämistä. Heidän mukaansa myös Uruguayn UPM:n tehtaalla aloitettiin eilen mielenosoitus. Kuva: Antro Valo / Yle
Kata Salaspuro

Kaakkois-Suomen poliisi kertoo vapauttaneensa Kouvolassa kaikki eilen UPM Kymin tehtaalla kiinniotetut 38 mielenosoittajaa.

Rikoskomisario Mika Salminen kertoo, että seuraavaksi poliisi on yhteydessä asianosaisiin. Heitä kuullaan epäiltyinä, jonka jälkeen prosessi etenee ensin syyttäjän syyteharkintaan ja siitä oikeuteen.

– Tutkittavat nimikkeet ovat liikenteen häirintä tai liikenneturvallisuuden vaarantaminen riippuen siitä, onko henkilö ollut autotiellä tai junaradalla. Lisäksi tutkitaan joko niskoittelua poliisia vastaan tai haitantekoa virkamiehelle kiinniottotilanteen käytöksestä riippuen, Salminen avaa.

Poliisipartio puhumassa Elokapinan mielenosoitusta seuraaville nuorille UPM Kymillä Kuusankoskella.
Poliisin mukaan yhteistyö mielenosoittajien kanssa sujui rauhallisesti. Kuva: Antro Valo / Yle

Kanssakäyminen mielenosoittajien kanssa sujui Salmisen mukaan kaikilta osin rauhallisesti ja hyvin.

– Mielestäni mielenosoittajien kanssa käytiin asiallista ja korrektia mielipiteiden vaihtoa. Kärjistyksiä tai ylilyöntejä ei sattunut, summaa Salminen.

Elokapinan mielenosoittajat estivät raskaan liikenteen pääsyn UPM Kymin tehtaalle maanantaiaamupäivästä lähtien. Aktivistit olivat sitoneet itsensä kiinni sekä toisiinsa että tehtaalle johtavaan junaraiteeseen.

Poliisi poisti mielenosoittajat tehtaan liikenneväyliltä maanantaina iltakymmenen maissa.

Tältä näytti Elokapinan mielenosoitus UPM Kymillä Kuusankoskella maanantaina. Video: Antro Valo / Yle

Suosittelemme sinulle