Etelä-Karjalan pelastuslaitos lopettaa öljyntorjuntatoimet Saimaalla Kemiran Joutsenon tehtaan edustalla Lappeenrannassa.
Vedessä ja rannoilla ei ole enää tehty uusia öljyhavaintoja. Kaikki öljynimeytyspuomit ja öljyn leviämistä rajaavat puomit on poistettu vesistöstä.
Pelastuslaitoksen öljyntorjuntatoimet kestivät reilun kuukauden ajan. Myös ympäristöjärjestö WWF:n vapaaehtoiset avustivat öljypuhdistustöissä.
Kemira Chemicalsin lipeätehtaalta vuoti hieman yli tuhat litraa muuntajaöljyä Saimaaseen laitevian vuoksi huhtikuun puolivälissä.
Kaupunki jatkaa tarkkailua
Veneliikenne Kolarinlahden alueella kiellettiin toistaiseksi huhtikuun lopulla öljyvuodon puhdistustöiden takia. Nyt kaikki liikkumisrajoitukset on poistettu.
Tilanteen tarkkailu Kolarinlahdella kuitenkin jatkuu niin kauan, ettei öljyvahingosta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Vastuu öljyvuodon jälkitorjunnasta siirtyy tänään tiistaina pelastuslaitokselta Lappeenrannan kaupungille.
Kaupunki jatkaa toimintaa yhdessä Kemiran kanssa. Käytössä on myös ympäristökonsultti.
Mahdollisista öljyhavainnoista tai sen torjunnasta tulleista vaurioista voi ilmoittaa kirjallisesti Kemiralle sähköpostitse osoitteeseen palaute.joutsenontehdas(at)kemira.com. Lappeenrannan kaupunki ja yhtiö käsittelevät palautteet ja reklamaatiot ja päättävät tarvittavista toimenpiteistä.
Vettä voi käyttää, jos se on kirkasta
Lappeenrannan seudun ympäristötoimen mukaan Kolarinlahden vettä voi käyttää sauna- ja kasteluvetenä, jos vesi on kirkasta.
Vesi on käyttökelpoista, jos pinnassa ei näy sateenkaaren väristä yhtenäistä kalvoa ja vesi ei haise öljyltä tai polttoaineelta. Ympäristötoimi suosittelee ottamaan vettä käyttöön normaalia syvemmältä, vähintään metrin syvyydestä.
– On hyvä myös tiedostaa, että tähän vuodenaikaan myös siitepöly voi aiheuttaa veteen väri- hajuhaittoja tai samentumaa, sanoo ympäristötarkastaja Päivi Uski tiedotteessa.
Vedenlaatuun ja -käyttöön liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä ympäristötarkastaja Päivi Uskiin tai terveystarkastaja Taina Rajalaan.
Kaakkois-Suomen poliisi selvittää öljyvuotoa. Tapahtuneesta on tehty rikosilmoitus nimikkeellä ympäristön turmeleminen.