Helsingin Käpylässä Pohjolankadun vanhalla lippakioskilla kuhisee kuin yhteisöllisessä muurahaispesässä.
Pöytiä ja pintoja pyyhitään, kylmälaitteita asennetaan ja roinaa kannetaan ulos. Kaiken pitää olla valmista, kun kioski avataan tämän viikon lauantaina kolmen vuoden tauon jälkeen.
Lippakioskin uudet yrittäjät ovat helsinkiläiset Tekla Kaasalainen, 21, Edvin Snellman, 21, ja Atte Lehtiniittu, 21.
Yrittäjyys on kolmikolle täysin uusi maailma, mutta käpyläläisten kannustuksesta ei heidän kioskikautensa jää kiinni.
– Ihanaa! Koko Käpylä on teidän puolellanne, huikkaa kioskin ohi pyöräilevä nainen kolmikolle.
Rälläkällä sisään
Käpyläläinen muuttoyritys KunnonMuutto osti lippakioskin Helsingin kaupungilta ja otti kolmikon vuokralle toiminnan pyörittäjiksi. Vaikka vaikeat yrityskiemurat jäävät KunnonMuuton harteille, on uudessa ollut silti opettelemista.
Kioskin avain oli tyystin hukkunut kaupungilta.
– Jouduimme alussa tulemaan kioskiin rälläkällä sisään, Snellman kertoo.
– Ja silloinkin joku tuli heti kysymään, että vihdoinko tämä aukeaa, Lehtiniittu lisää.
Nyt kolmikko on puunannut paikkaa kuntoon kiireellä, sillä avajaispäivä lähestyy uhkaavasti. Käpyläläiset ovat olleet kioskin avautumisesta niin innoissaan, että kymmenet ovat tarjonneet apuaan.
– Saimme seinämaalit lahjoituksena. Entinen työntekijä lupasi tuoda pöytäliinat, Kaasalainen sanoo.
Snellman on saanut selkään taputtelua ja onnitteluja jopa lähikaupan kassajonossa.
– Käpylä-seuran tyypit tulivat kadulla vastaan ja sanoivat, että ”kertokaa, mitä tarvitsette, me kyllä autamme”.
Yhteisölliseen lippakioskiin on vuosien aikana kertynyt valtavat määrät posliiniastioita. Niitä myydään nyt pihalla puoli-ilmaiseksi.
– Kioski on ollut niin yhteisöllinen, että osa on tuonut sinne aikoinaan omat kuppinsa. Nyt ihmiset ovat hakeneet lempimukejaan takaisin, Snellman kertoo.
Posliiniastioiden seasta on löytynyt myös aarteita, kuten vanha Sarajevosta Käpylän kioskille lähetetty postikortti. Kaikkea on vaikea heittää pois, koska tavaroilla on tarinoita, Snellman pohtii.
Jäätelöä ja vapaata oleskelua
Kioski on pieni mutta pippurinen. Siellä tarjoillaan muun muassa jäätelöä, kahvia ja pullaa. Asukkailta on myös tullut läjäpäin pyyntöjä ja ehdotuksia.
– Tavoitteena on toimia ihmisten ehdoilla. Asukkaiden omia tapahtumia, kirpputoreja, brunssia ja mitä nyt keksitäänkään, Kaasalainen sanoo.
Kioskin on tarkoitus olla käpyläläisten oma kohtaamispaikka.
– Hienoa päästä luomaan paikka, missä itse viihtyisimme, ja toivottavasti muutkin, Snellman lisää.
Jos kaikki menee hyvin, avajaisjuhlissa tarjoillaan myös livemusiikkia.
Syksyllä koulun penkille
Kolmikolla on riittänyt kiireitä muistakin syistä.
Edvin Snellman sai tänään tiistaina tietää päässeensä sisään yliopistoon. Atte Lehtiniittu saapuu haastatteluun juosten, koska on juuri ollut korkeakoulun pääsykokeissa. Tekla Kaasalainen opiskelee jo yliopistolla.
Kolmikko sulkee ovet tai rajoittaa aukiolot viikonloppuihin, kun heillä alkaa syyskuussa koulut.
– Toivottavasti meillä kaikilla, Snellman virnistää.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 24. toukokuuta kello 23:een asti.