Pyhärannan kunnanjohtajan jatkettu hakuaika tuotti 15 uutta ehdokasnimeä. Hakuaika päättyi maanantaina.
Ensimmäisessä haussa hakemuksia tuli yksitoista.
Kakkoskierroksen hakijoiden joukossa on eduskunnasta tippunut keskustan entinen kansanedustaja Mikko Kärnä, joka haki aiemmin keväällä Marttilan kunnanjohtajaksi.
Pyhärannan kunnanhallituksen puheenjohtajan Jyrki Nurmen (Yhteinen Pyhäranta) mukaan uusi kunnanjohtaja pyritään valitsemaan kesäkuun aikana. Nurmi on tyytyväinen hakijoiden määrään ja laatuun.
– Etsimme Pyhärantaan uusia tuulia ja nähtävästi laaja-alaisen hakijajoukon myötä sellaisia saamme. Vaikka olemmekin olleet mediassa kunnanjohtaja-uutisten myötä, tunnumme olevan kiinnostava työnantaja.
Nurmen mukaan Pyhärannan kunnanjohtajan virka voi jollekin hakijalle olla ponnahduslauta kunnanjohtajamarkkinoille.
Runsaan vuoden vs. kunnanjohtajana toiminut Merja Koski irtisanoutui virastaan maaliskuussa. Perusteluiksi hän sanoi kunnan riitaisan päätöksentekokulttuurin ja luottamushenkilöiden sekaantumisen operatiiviseen johtamiseen.
Turun hallinto-oikeus hylkäsi huhtikuun alussa Koskea edeltäneen vt. kunnanjohtaja Harri Hiitiön valituksen irtisanomisestaan.