Kaupunki päätti aiemmin talouden tasapainottamisesta lomautuksilla ja niiden piti koskea myös kunnan johtavia viranhaltijoita.
Tilintarkastuksen yhteydessä selvisi kuitenkin, että ennakkotiedoista poiketen alijäämää ei synny niin paljoa, että olisi tarve lomautuksiin.
Oulainen päätti toukokuun alussa lomauttaa koko henkilökuntansa. Poikkeuksellisesti lomautusten piti koskea myös kaupungin johtavia viranhaltijoita, jolloin päätös olisi pitänyt tehdä erikseen valtuustossa.
Nyt kaupunginhallitus peruutti esityksenä, koska tilintarkastajien lausunnon mukaan ennakkotiedoista poiketen kuntalain 110 §:n mukaista alijäämän kattamisvelvollisuutta ei ole syntynyt, mitä pidettiin perusteena aiemmalle lomaustuspäätökselle.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.