Poliisi on saanut kiinni kaksi miestä, joita epäillään taposta ja törkeästä ryöstöstä Lappeenrannassa.
Lappeenrannan Joutsenossa sijaitsevan leipomon pihalta löytyi kuollut mies viime viikon perjantaina. Poliisi epäilee henkirikoksesta yhteensä neljää henkilöä, joista kaksi otettiin kiinni jo aiemmin.
Nyt poliisi kertoo, että aiemmin tavoittamattomissa olleet kaksi epäiltyä on saatu kiinni. Heidät otettiin kiinni Imatralla sijaitsevasta yksityisasunnosta maanantai-iltana.
Etelä-Karjalan käräjäoikeus päätti tiistaina vangita yhden aiemmin kiinni otetun miehen todennäköisin syin taposta ja törkeästä ryöstöstä epäiltynä.
Poliisin mukaan käräjäoikeus käsittelee loppujen epäiltyjen vangitsemista myöhemmin tällä viikolla.