Ilmaisupainotteisen Tampereen yhteiskoulun lukiolaiset Leo Laajoki ja Noora Kivelä ovat innoissaan. Molemmilla on kohta kolmas opiskeluvuosi takana ja elämä maistuu.
– Tosi hauskaa, rakastan tätä koulua. Mun ajatus koulusta on muuttunut kokonaan, Kivelä kertoo.
Aina näin ei ole ollut. Sekä Laajoki että Kivelä ovat tulleet lukioon toiselta paikkakunnalta ja joutuneet itsenäistymään varhain.
Laajoki on kotoisin Kokkolasta ja muutti Tampereelle heti lukion alkaessa. Hämeenlinnalainen Kivelä pendelöi ensin pari kuukautta kotoa kouluun, mutta käytännön syistä muutti parin kuukauden jälkeen Tampereelle.
Matkustaminen oli rankkaa, Kivelä muistaa.
– Kun koulu alkoi kahdeksalta, piti lähteä kuudelta kotoa. Jos myöhästyin junasta, en päässyt ensimmäiselle tunnille ja ehkä just ja just ehdin toiselle. Silloin päätettiin, että muutan Tampereelle, Kivelä sanoo.
Joka vuosi sadat nuoret muuttavat lukion vuoksi toiselle paikkakunnalle.
Etenkin suurten kaupunkien, kuten Helsingin, Tampereen ja Turun erikoislukiot kiinnostavat.
Esimerkiksi Tampereen yhteiskoulun lukiossa joka viides eli noin 200 opiskelijaa on kotoisin muualta kuin Tampereelta tai Tampereen seudulta.
Siinä on hyvät ja huonot puolet, tietää rehtori Tuija Flinck.
– Täällä on kiva pöhinä, kun murteet sekottuvat, kaveripiirit eivät ole itsestäänselvyyksiä, ei ole valmiita klikkikaveriporukoita ja kavereita saa eri puolilta Suomea, Flinck kehaisee.
Flinckin mukaan valtaosalla lukiolaisista kaikki sujuu hienosti, mutta osalle oppilaista muuttaminen 16-vuotiaana vieraaseen kaupunkiin ja isoon kouluyhteisöön on raskasta.
– Meillä ei ole asuntolaa eikä vapaa-ajan tukea, vaan keskitymme siihen, mitä koulussa tehdään. Monesti ajattelen, että ovatko nuoret vähän yksinäisiä omissa asunnoissaan, saavatko kavereita ja ovatko kaverit sellaisia, jotka tukevat nuoren kasvua ja kehitystä, Flinck pohtii.
Rehtori Tuija Flinckin mukaan myös muissa taidelukioissa on törmätty samoihin ongelmiin kuin Tampereella.
Urheilulukioihin on jo pidempään muutettu toiselta paikkakunnalta. Niissä etuna on kuitenkin se, että kaikki ei ole vain koulun varassa, vaan esimerkiksi jääkiekkojoukkue tai joukkuevoimisteluryhmä tukevat osaltaan oppilasta ja avittavat kotiutumaan.
Kotiin jääminen on huonoin vaihtoehto
Tuija Flinckin mukaan erikoislukio ei ole ongelmien pakopaikka.
– Jos ajattelee, että ilmaisutaidon lukioon tulo on pelastus, niin sitä se ei välttämättä ole. Perheiden kannattaa tarkasti miettiä, milloin nuori on valmis itsenäistymään, Flinck neuvoo.
Flinckin mukaan tälläkin hetkellä koulussa noin 30 oppilasta, jotka tarvitsevat erityistä tukea. Koulupudokkuutta yritetään välttää.
– Tärkeintä on, että nuori tulisi kouluun ainakin syömään ja ehkä parille oppitunnille eikä missään nimessä jättäytyisi yksin kotiin. Se on huonoin vaihtoehto.
Leo Laajoki ja Noora Kivelä tunnistavat ongelmat, joita voi syntyä, kun lähtee 16-vuotiaana maailmalle.
Heille yksinasumisessa oli stressaavaa arjen muutos, kun kotona ei ollutkaan ketään johon turvautua käytännön asioissa.
Ei ollut äitiä kuskaamassa, piti itse varata aika ja mennä lääkäriin, käydä kaupassa, tehdä ruokaa, hoitaa vuokra ja muut maksut ja niin edelleen.
– On tosi mahtavaa, mutta omalla tavallaan rankkaa muuttaa 16-vuotiaana yksin. Siihen kyllä tottui ja oppi, mutta se kesti aikansa, Kivelä kertoo.
Laajoki sanoo olleensa aina aika itsenäinen. Käytännön asioihin hän sai apua pitämällä yhteyttä kotikaupungin perheeseen ja kavereihin.
Myös naapurissa asuva ja samaa koulua käyvä vuotta vanhempi ystävä ja uudet kaverit auttoivat sopeutumisessa.
Leo Laajoen mielestä tärkeintä on luottaa itseensä.
– Toki voi kuunnella kavereiden, perheen ja koulun mielipiteitä siitä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä, mutta loppupelissä itse päättää, onko valmis muuttoon.
Jos tuntee olevansa valmis muuttamaan, niin se kannattaa, Laajoki toteaa.
– Todennäköisemmin katuu sitä, jos ei lähde.