Hyppää sisältöön

Primo Finland avasi uuden tehtaan Vaasaan – rahoittaja, tanskalaismiljonääri Fleming Grunnet korostaa paikallismarkkinoiden merkitystä

Muoviprofiileja valaisimien kosketinkiskoihin valmistava tehdas tulee lisäämään vientiä myös Vaasan satamassa. Uudella tehtaalla on tällä hetkellä noin seitsemänkymmentä työntekijää.

Inter Primon konsernijohtaja Fleming Grunnet korostaa yrityksen uskoa paikalliseen tuotantoon.
Aliisa Uusitalo

Muovinvalmistusfirma Primo Finland avasi keskiviikkona tehtaansa Wärtsilän entisissä tuotantotiloissa. Primo muutti Wärtsilän tyhjiksi jääneisiin tiloihin alkuvuodesta.

Yritys tekee muoviprofiileja alihankintana suomalaiselle teollisuudelle. Sen liikevaihto vuonna 2021 oli 21 miljoonaa euroa. Tuotanto Vaasan uudessa tehtaassa on juuri alkanut ja se tulee jatkumaan isommassa mittakaavassa syksyllä.

Tehtaalla on tällä hetkellä noin seitsemänkymmentä työntekijää, mutta määrä tulee kasvamaan tuotannon laajentuessa.

Lisäneliöitä tuotannolle syntyi 30 000 uuden tehtaan auettessa. Primo Finland Oy:n toimitusjohtaja Jari Lehtimäki uskoo, että pitkällä tähtäimellä he voivat tuplata nykyisen tuotannon.

– Tämä tehdas on rakennettu ajatellen tulevaisuutta ja vastaa hyvin kestävän kehityksen vaatimuksiin.

Tehtaan osuus koko konsernin liikevaihdosta on 15 prosenttia.

– Vaasa on siitä mukava paikka, että täältä on löytynyt osaavaa väkeä. Toki, me itsekin olemme kouluttaneet ja varmasti tulevaisuudessa myös jatketaan kasvua, Lehtimäki sanoo.

Tulevaisuudessa tehdas tulee lisäämään myös Vaasan sataman vientiä. Toimitusjohtaja Jari Lehtimäen mukaan kiinnostuneita asiakkaita on jo saatu esimerkiksi Itävallasta.

Primon tehdas sisäkuvaa
Tehtaalla valmistetaan valaisinkiskoja. Niihin käytetty muovi pyritään uusiokäyttämään rouhimalla ja pulveroimalla esimerkiksi viallista materiaalia. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Investoinnin taustalla tanskalainen omistaja

Primo Finlandin takana on tanskalainen emoyhtiö Inter Primo, joka on toiminut Suomessa jo 38 vuotta.

– On hienoa, että tanskalainen omistaja on antanut meille mahdollisuuden investoida uusi, hieno tehdas tänne, Primo Finlandin toimitusjohtaja Jari Lehtimäki hehkuttaa.

Primo on kansainvälinen yritys, jolla on tuotantoyksiköitä Skandinaviassa, Keski-Euroopassa sekä Kiinassa. Viime vuoden kesäkuussa yhtiö myi aiemmat tuotantoyksikkönsä Venäjällä.

Primo koostuu 12 tuotantolaitoksesta 8 maassa ja se työllistää noin 1000 henkilöä. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2019 yli miljardi tanskan kruunua.

Inter Primon konsernijohtaja Fleming Grunnet korostaa yrityksen uskoa paikalliseen tuotantoon.

– Strategiamme on palvella paikallisia markkinoita. Tehdas voi olla Ruotsissa, Tanskassa jne. ja sitten Euroopassa meillä on tehdas paikallisesti. Tämä varmistaa toimituksen ja säästää myös materiaalikustannuksia. Mielestämme on parempi olla paikallinen, hän sanoo.

Grunnet on yksi Tanskan rikkaimmista henkilöistä. Vuonna 2020 hän sijoittui tanskalaisen sanomalehti Berlingsken teettämän Tanskan 100 rikkaimman henkilön listauksessa sijalle 93.

Sijan jakavat Grunnetin kanssa hänen kaksi tytärtään Mette ja Dorthe Grunnet, joiden yhdistetty omaisuus on lehden mukaan noin 1,7 miljardia tanskan kruunua eli yli 200 miljoonaa euroa.

Primon tehdas ulokokuvaa
Primon tehdas ulkoapäin. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Juttua voi kommentoida Yle-tunnuksilla torstaihin 25.5.2023 kello 23 asti.

Suosittelemme sinulle