Hyppää sisältöön

Kemijärven kaupunginjohtajaksi kolme hakijaa kalkkiviivoilla, seuraavaksi arvioidaan soveltuvuutta

Kemijärven seuraava kaupunginjohtaja pyritään valitsemaan kesäkuun lopussa, kun kaupunginvaltuusto kokoontuu.

Kemijärven kaupungintalo
Kemijärven kaupunginjohtajan pestiä esitetään kuuden vuoden määräaikaiseksi toimeksi. Kuva: Timo Metsäjoki / Yle
Vesa Vaarama,
Eelis Rytkönen

Kemijärven kaupunginjohtajaksi hakeneista on valittu kolme henkilöä soveltuvuusarviointiin.

Päämääränä on, että esitys uudeksi kaupunginjohtajaksi olisi valtuustolla edessään kesäkuun loppupuolella.

Kemijärven kaupunginjohtajaksi hakeneista on valittu soveltuvuusarviointiin Lapin ammattikorkeakoulun yliopettaja filosofian tohtori Pekka Iivari, Sallan hallintojohtaja kauppatieteiden maisteri Seppo Selkälä ja Pelkosenniemen kunnanjohtaja kauppatieteiden lisensiaatti Päivi Vauhkonen.

Soveltuvuusarvioinnissa valintaryhmä päättää, ketä heistä esitetään Kemijärven uudeksi kaupunginjohtajaksi.

Tarkoitus on että kaupunginvaltuustolla on kesäkuun 26. päivä kokouksessaan päätettävänä tuleva kaupunginjohtaja ja esitys kuuden vuoden määräajasta.

Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.

Suosittelemme sinulle