Hyppää sisältöön

Pohjois-Pohjanmaa ei yltänyt kärkisijoille, kun yrittäjät arvioivat maakunnan elinvoimaisuutta

Pohjois-Pohjanmaa arvioitiin elinvoimaisuuden suhteen kärkikymmenikköön, mutta maakunnan elinvoimaisuudessa on yrittäjien mukaan parannettavaa.

Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien puheenjohtaja Marjo Kolehmainen.
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtajan Marjo Kolehmaisen mielestä kysely kertoo, että alueen yritykset ovat löytäneet julkiset palvelut kohtuullisen hyvin, mutta kehitettävääkin on. Kuva: Timo Nykyri / Yle
Risto Degerman

Tuoreen yrittäjäkyselyn mukaan Pohjois-Pohjanmaa on onnistunut hyvinvoinnin luomisessa kohtuullisesti. Yrittäjien arvioiden perusteella Pohjois-Pohjanmaa sijoittuu maakuntavertailussa keskikastiin, kun arvioitiin elinvoimaa, verkostoitumista ja johtamista. Parhaiten menestyi Uusimaa.

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen sanoo, että on tärkeää mitata elinvoimaisuutta säännöllisesti ja saatuja tuloksia käytetään työkaluina kehittämistyössä.

– Yrittäjät on hyvä osallistaa kehittämistyöhön koko maakunnan alueella ja mahdollisimman monella tasolla, Kolehmainen sanoo.

Taloustutkimus kysyi Yrittäjien Elinvoimabarometri -kyselyssä yrittäjien mielipiteitä yrityksen kotimaakunnan elinvoimasta.

Kysely tehtiin maalis-huhtikuussa.

Suomen Yrittäjien ensimmäistä kertaa toteuttamaan Elinvoimabarometriin vastasi 4 830 yrittäjää ja Pohjois-Pohjanmaalla vastaajia oli 302. Jatkossa se on tarkoitus tehdä vuorovuosin Yrittäjien Kuntabarometrin kanssa.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme sinulle