Lohennousu Simojokeen on alkanut. Luonnonvarakeskuksen mukaan ensimmäinen nousulohi havaittiin Simojoessa viime lauantaina.
– Viime tiistaihin mennessä kailuotaimen oli ohittanut 23 lohta. Lohennousu on alkanut Simojoella tavanomaiseen aikaan, luonnehtii Luonnonvarakeskuksen erityisasiantuntija Ville Vähä.
Tornionjoelle kaikuluotaimet viedään molemmin puolin rajajokea noin sadan kilometrin päähän jokisuusta Pellon Kattilakoskelle. Rajajoella on koettu tänä keväänä ennätysmäinen tulva, joka saattaa vaikuttaa luonnonlohen aikatauluun.
– Tulvakorkeus ja kova virtaama voivat hidastaa lohen hakeutumista jokeen ja lohennousua, arvioi Vähä.
Kun alajuoksulta kiirii jo tietoja lohisaaliista, menee keskimäärin viikon verran, että lohet ehtivät kaikuluotaimien piiriin Pelloon.
Viime kesä oli Tornionjoella ennätysmäinen, sillä jokeen nousi ennätyssuuria lohia. Vähän mukaan on jännittävää seurata, jatkuuko jättilohien aikakausi tulevana kesänä.
– Tässä vaiheessa en uskalla arvioida, millainen lohikesä on tulossa, mutta ei ole mitään syytä odottaa huonoa kesää. Itämeren pääaltaalla lohenkalastus on vähentynyt eikä merkkejä ole esimerkiksi lohitaudeista, sanoo Vähä.
Tornionjoella kaikuluotaimen ohittaneiden lohien määrät ovat vaihdelleet 17 000 - 100 000 välillä.