Hyppää sisältöön

Oulussa Intiön kappelin korjaus sai rakennusluvan

Myös krematoriota laajennetaan. Rakennustöitä on kaavailtu aloitettavaksi loppuvuodesta, ja kappeli voitaisiin ottaa käyttöön syyskuussa 2025. Rakennuslautakunta käsitteli rakennuslupaa eilen.

Oulun Intiön kappelissa harjoitusarkussa on virsikirjoja
Kuvituskuva Intiön kappelista. Vaikka krematorio on tälläkin hetkellä kiinni huhtikuisen vikatilanteen korjausten vuoksi, järjestetään kiinteistössä edelleen siunaustilaisuuksia. Kuva: Paulus Markkula / Yle
Hanna Holopainen

Oulussa Intiön kappeli-krematorirakennuksen perusparannus- ja laajennus pääsee alkamaan. Oulun kaupungin rakennuslautakunta hyväksyi siihen rakennusluvan keskiviikon kokouksessaan. 50 vuotta vanha kappeli on lähes alkuperäisessä kunnossaan.

Oulun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä aikoo ensinnäkin laajentaa kappelin yhteydessä olevaa krematoriota. Koko kiinteistön peruskorjauksessa parannetaan muun muassa sen terveellisyyttä tiivistämällä ja uusimalla laajasti rakenteita. Rakennuksen yläpohjarakenne uusitaan kokonaisuudessaan, kuten myös osa julkisivujen verhouksista ja eristeistä. Lisäksi talotekniset järjestelmät vaihdetaan.

Rakennustöitä on kaavailtu aloitettavaksi loppuvuodesta, ja kappeli voitaisiin ottaa taas käyttöön syyskuussa 2025.

Krematorio on tällä hetkellä tilapäisesti pois käytöstä teknisen vian vuoksi: uunin luukku vikaantui noin kuukausi sitten.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme sinulle