Hulluimpia tarinoita joukkueurheilussa ei pysty etukäteen koskaan kirjoittamaan. Vielä huhtikuun ensimmäisenä, vain muutama kierros ennen runkosarjan päätöstä, Floridan pudotuspelipaikka ei ollut edes sen omissa käsissä.
Vain muutamaa päivää aiemmin se oli hävinnyt Philadelphialle, Torontolle, Rangersille ja Ottawalle – siis neljä ottelua putkeen.
Seurasi kuuden ottelun voittoputki ja nousu pudotuspeleihin viimeisenä joukkueena. Tämän jälkeen lauluun lähti runkosarjan voittanut Boston, mestariehdokkaisiin lukeutunut Toronto ja viimeisimpänä – aikaisin torstaiaamuna – kestomenestyjä Carolina.
Florida Panthers pelaa Stanley Cupin loppuotteluissa ensimmäistä kertaa 27 vuoteen!
Ongelmat maalinteon kanssa sattumaa?
Carolinalle pettymys oli luonnollisestikin valtava. Se oli sitä tuloksen, mutta myös ottelutapahtumien kautta. Tarjolla olisi voinut olla enemmänkin. Päävalmentaja Rod Brind’Amour sekä jotkut pelaajat muistuttivat tuoreeltaan, että monin paikoin kenttätapahtumia hallinnut Carolina olisi ansainnut enemmän.
Hurrikaaniryhmän kannalta tapa, jolla se leikistä lähti, oli yhtä kaikki hyvin tuttu. Tiukassa paikassa maalinteosta puuttui jälleen oikeanlainen terävyys. Carolinan pelitapaan on Brind’Amourin alaisuudessa kuulunut aina kaiken heittäminen maalille. Kiekkojen roiskiminen maalille vain kiekon maalille roiskimisen vuoksi ei kuitenkaan ole arvo itsessään, jos maalinteon tukitoimet eivät toimi.
Carolina on ollut kahdesti konferenssifinaaleissa neljän vuoden aikana, mutta yhtäkään peliä se kahdeksalla yrittämällä voittanut. Jos aikajanaa venytetään kevääseen 2009 – Brind’Amour oli tällöin mukana pelaajana – konferenssifinaalien tappioputki yltää kahteentoista!
Viime vuosina homma on jäänyt kiinni maalinteosta.
Keväällä 2019 se sai neljässä konferenssifinaalissa aikaiseksi viisi, tänä keväänä kuusi osumaa. Edellisen viiden vuoden aikana Carolina on kauden päättäneessä ottelusarjassa ylittänyt kahden tehdyn maalin keskiarvon vain yhden kerran. Tällaisilla lukemilla on uuden ajan NHL:ssä mahdotonta voittaa.
Toistuvat ongelmat ylivoimapelissä ovat olleet osaltaan hiekoittamassa tietä.
Torstain katkaisupelin saldo 0/4 kuvastaa isoakin kuvaa. Viiden edelliskevään ylivoimatehot kirjataan kauden katkaisseissa ottelusarjoissa kahteentoista prosenttiin. Lukema on heikko, kun huomioon otetaan ylivoimatehot (21,1%) samalta jaksolta runkosarjan puolelta.
Varianssin piikkiin on vaikeaa viiden kevään otannalla maalinteon tai ylivoimapelin ongelmia enää laittaa.
Missä kärkipelaajien tehot?
Toki kuluvan vuoden Carolinasta on vaikea puhua nostamatta esiin loukkaantumisia. Seurajohto tunnisti yllä mainitut ongelmat jo viime kesänä ja hankkikin huippuluokan maalintekijänä tunnetun Max Paciorettyn Vegasista nimenomaan kevättä ajatellen. Jenkkilaituri ei kuitenkaan pysynyt kasassa ja pelasi lopulta vain viisi ottelua runkosarjassa.
Sivussa oli myös ykköstykki Andrei Svetshnikov.
Yksin loukkaantumisten taakse ei joukkue voi silti mennä.
Jos Carolinan kauden katkaisseita ottelusarjoja viime vuosilta tarkastelee, avainpelaajien maalintekotuska on ollut kovalla tasolla ja tämä koskee myös Sebastian Ahoa. Pisteitä Aho on tehnyt hyvin, mutta 25 ottelua ja neljä tehtyä maalia ei ole sitä, mitä suomalaistähdeltä odotetaan.
Yli viiden osuman näissä katkaisusarjoissa yltää ainoastaan Teuvo Teräväinen (7), joka haki tänä vuonna loukkaantumisen jäljiltä peliään Floridaa vastaan.
NHL on tässä ajassa ennen muuta maalintekokilpailua.
Tietenkin pudotuspeleissä siimoja kiristetään ja myös puolustussuuntaan asioita pyritään tekemään laadukkaammin, mutta uuden ajan NHL:ssä kärkiosaamisella on valtava merkitys. Florida voitti Carolinan nimenomaan kärkipelaajien kautta – eikä välttämättä kokonaisvaltaisen kauneuden, vaan maalintekopelin osalta.
Matthew Tkachuk teki sarjaan kolme voittomaalia. Sebastian Aho ei tehnyt sarjaan yhtäkään maalia.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 26.5. klo 23 asti.