Hyppää sisältöön

Maailmalla surraan laulajalegenda Tina Turnerin kuolemaa – ”Hänen kaltaisiaan on vain kerran sukupolvessa”

Turner menehtyi 83-vuotiaana eilen keskiviikkona kotonaan Sveitsissä pitkän sairauden uuvuttamana.

 Tina Turner esiintymässä Helsingissä Olympiastadionilla elokuussa 1996.
Laulajalegenda Tina Turner menehtyi eilen. Kuvassa Turner esiintymässä Helsingin olympiastadionilla elokuussa 1996. Kuva: Soile Kallio / Lehtikuva
Petri Burtsoff
Avaa Yle-sovelluksessa

Eilen menehtyneellä laulajalegenda Tina Turnerille sataa tribuutteja eri puolilta maailmaa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden muistutti Turnerin vaatimattomasta maalaistaustasta, ja siitä miten Turner nousi yhdeksi maailman eniten myyneistä artisteista.

– Hänen kaltaisiaan on vain kerran sukupolvessa. Hän muutti amerikkalaisen musiikin ikiajoiksi, Biden kirjoitti viestintäpalvelu Twitterissä.

Toinen laulajalegenda, Turnerin aikalainen Diana Ross sanoi olevansa shokissa ja surun murtama.

Yksi suosituimmista nykyartisteista Beyoncé kutsui Turneria omaksi kuningattarekseen ja kiitti tätä inspiraatiosta.

– Sinä uursit uraa niin monella tapaa. Olet voimakas ja sisukas. Sinuun henkilöityy voima ja intohimo, hän kirjoitti tiedotteessaan.

Oprah Winfrey kertoi olleensa jo nuorena suuri Turnerin fani ja kiertäneen mukana tämän keikoilla.

Winfrey kirjoitti pitkässä Instagram-viestissään koskettavasti siitä, miten Turnerin selviytymistarina väkivaltaisesta suhteesta muodostui inspiraation ja rohkeuden lähteeksi koko maailmalle.

– Olen parempi nainen ja parempi ihminen sen johdosta, että Turnerin elämä kosketti omaa elämääni. Hän oli yksinkertaisesti paras, Winfrey kirjoitti lainaten Turnerin suuren hitin Simply the Bestin sanoja.

Rolling Stonesin laulaja Mick Jagger kertoi Turnerin auttaneen häntä nuorena, ja ettei Jagger koskaan unohda tätä.

– Hän oli äärimmäisen lahjakas esiintyjä ja laulaja. Hän oli inspiroiva, lämmin, hauska ja antelias, Jagger kirjoitti Twitterissä.

Laulaja Mariah Carey sanoi Turnerin selviytymistarinan olevan inspiraation lähde kaikille maailman naisille.

– Minulle hän tulee aina olemaan selviytyjä ja inspiraatio naisille kaikkialla. Hänen musiikkinsa tulee inspiroimaan kokonaisia sukupolvia myös tulevaisuudessa. Lepää rauhassa kuningatar, Carey sanoi.

Tänään torstaina 25.5. Yle Teema omistaa illan Tina Turnerille. Eilen edesmenneen Tina Turnerin muistoksi nähdään vuonna 2021 valmistunut elämäkertadokumentti Tina sekä vuonna 1990 Barcelonassa Foreign Affairs -maailmankiertueella kuvattu konsertti. Teeman ilta alkaa dokumentilla klo 20 ja konsertti alkaa klo 21.55. Molemmat ovat myös Yle Areenassa.

Parasta Tina Turneria, tanssijoita ja bändisoittoa Barcelonan olympiastadionilla 70 000 katsojan edessä vuonna 1990.
Dokumentissa käydään läpi Tina Turnerin uskomaton tarina puuvillapeltojen tytöstä stadionit täyttäväksi supertähdeksi. Kertojana Tina itse.

Suosittelemme sinulle