Hyppää sisältöön

Mies sai 10,5 vuoden vankeustuomion yli sadasta seksuaalirikoksesta – uhrien juristi: ”Amerikassa olisi tullut sata vuotta”

Vuonna 1996 syntynyt mies kiisti pääosin teot. Asianomistajia oli lähes 120, heistä nuorimmat 10–11-vuotiaita.

Mies peittää kasvonsa vetämällä paidan kauluksen ylös. Hänellä on oikeassa kädessään tatuointi.
Syytetty peitti kasvonsa oikeudessa. Kuva: Anu Leena Hankaniemi / Yle
Anu Leena Hankaniemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1996 syntyneen miehen yli sadasta seksuaali- tai muusta rikoksesta.

Jesse Niko Kristian Erkkonen tuomitaan 10 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Tuomittuja tekoja oli yhteensä noin 200, ja niistä 20 törkeitä lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä.

Oikeus pitää tekoja vakavina, piittaamattomina ja suunnitelmallisina. Uhkausten ja tekojen kohteina on ollut alle 16-vuotiaita.

Yle seurasi tuomion julistamista paikan päällä. Tuomittu oli paikan päällä kuulemassa tuomiota. Hän peitti kasvonsa kädellä ja paidalla.

Käräjäoikeus antoi tuomionsa poikkeuksellisesti julkisessa istunnossa. Juttua on puitu suljetuin ovin 31 päivää helmikuun puolesta välistä lähtien.

Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi yhdeksän syytteistä, pääosin näytön puutteessa tai teot olivat vanhentuneet. Esimerkiksi syytteet törkeästä raiskauksesta ja raiskauksesta hylättiin, koska jäi epäselväksi, oliko asianomistaja kuinka päihtynyt.

Sen sijaan Erkkonen tuomittiin esimerkiksi lukuisista törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Hän oli tarjonnut lapselle kannabista ennen sukupuoliyhteyttä. Yksistään tästä teosta tulisi oikeuden mukaan kolme vuotta vankeutta.

Syyttäjä vaati vähintään 11 vuoden tuomiota.

Erikoissyyttäjä Leena Koivuniemi piti tapausta Suomen oloissa poikkeuksellisena sen laajuuden ja tekotavan vuoksi.

Asianajaja kritisoi Suomen paljousalennusta

Noin 40:tä asianomistajaa edustanut asianajaja Jyri Kilpi laski, että yksin törkeistä rikoksista olisi tullut 50 vuoden tuomio, jos tuomiot olisi laskettu yhteen yksittäin. Suomessa näin ei tehdä, koska maksimi on 13 vuotta.

– Jossain maassa, kuten Amerikassa olisi tullut sadan vuoden tuomio, Kilpi sanoi tuomion julistamisen jälkeen.

Puvuntakkiin ja valkoiseen paitaan pukeutunut Jyri Kilpi katsoo vakavana kameraan.
Asianajaja Jyri Kilpi kritisoi Suomen paljousalennusta tuomion julistamisen jälkeen. Kuva: Marko Melto / Yle

Kilven mukaan seksuaalirikos aiheuttaa aina uhreille kärsimystä. Tässäkin tapauksessa useat uhrit ovat saaneet psykologisen diagnoosin. Lisäksi nuoret joutuvat hänen mukaansa pelkäämään loppuiän, että alastonkuvat leviävät netissä.

Syytetty kiisti pääosan teoista

Asianomistajia oli peräti 118, ja Erkkosta syytettiin yli sadasta teosta. Hän oli vangittuna. Hän on kiistänyt pääosin teot.

Erkkonen kiisti tehneensä rikokset ja kertoi, ettei muista tai tiedä tapauksista. Oikeuden mukaan valtaosa uhreista ei tuntenut toisiaan ennestään. Asianomistajat ovat kuvanneet asioiden menneen samalla tavalla, eli oikeuden mukaan voidaan katsoa kyseessä olleen saman tekijän.

Rikoksen uhreina on ollut pääosin 10–17-vuotiaita tyttöjä, joilta Erkkonen pyysi alastonkuvia tai kuvia, kun he koskettelevat itseään. Uhrit olivat Valkeakoskelta Pirkanmaalta ja muualta Suomesta. Jutussa on myös joitakin täysi-ikäisiä asianomistajia. Teot tapahtuivat vuosina 2016–2021.

Suojaikä on laissa 16 vuotta. Oikeudessa pohdittiin sitä, onko Erkkosen pitänyt tietää alaikäisyydestä. Oikeuden mukaan tuomittu oli kysynyt ikää joiltakin, lisäksi osa nuorista kertoi ikänsä tai tämä näkyi somen tunnuksesta.

– Se ei häntä haittaa, oikeuden puheenjohtaja kertoi Erkkosen todenneen alle 16 vuoden iästä.

Oikeus pitää tekoja tahallisina eli Erkkosen on pitänyt tietää lasten iästä. Oikeuden mukaan tässä tapauksessa törkeinä on pidetty tapauksia, joissa asianomistaja on ollut alle 13-vuotias.

Osa nuorista uskalsi puhua koulussa

Tekojen laajuus aukesi poliisille vasta syksyllä 2021, kun Erkkonen otettiin kiinni ja poliisi tutki hänen puhelimiaan. Yksittäiset nuoret kävivät kertomassa asioista koulussa, jolloin tapaus alkoi paljastua.

Syytteiden mukaan Erkkonen pyysi joitakin lapsia urheilukentän lähelle ja masturboi heidän nähtensä. Uhreista osan kanssa hänellä oli fyysistä seksuaalista kanssakäymistä, ja osan kanssa hän oli sukupuoliyhteydessä.

Erkkonen pyysi Snapchat-viestisovelluksen välityksellä uhreja tekemään itselleen erilaisia seksuaalisia tekoja. Hän ohjeisti nuoria lähettämään tietyntyyppisiä kuvia. Mies lähetti myös itsestään kuvia ja videoita. Hänellä oli useita tilejä Snapchatissa.

Vastineeksi tupakkaa ja kannabista

Rikokset tehtiin pääosin sosiaalisessa mediassa.

Oikeuden mukaan lapsille ja nuorille oli annettu vastikkeeksi kuvista tai seksistä tupakkaa ja jopa kannabista. Asianomistajia oli uhkailtu kuvien julkaisemisella.

Oikeus muistuttaa, että myös sosiaalisessa mediassa tapahtuvat rikokset ovat vakavia ja lapsia vahingoittavia.

Valtavaa tutkintaa tehtiin piilossa julkisuudelta. Yle kertoi rikossarjasta ensimmäisenä viime vuoden maaliskuussa.

Tuomiosta voi valittaa hovioikeuteen.

Suosittelemme sinulle