Etelä-Karjalassa sijaitseva reilun 3 000 asukkaan Savitaipaleen kunta aikoo poistaa varhaiskasvatuksen asiakasmaksut. Syynä on se, ettei varhaiskasvatuksesta laskuttaminen maksa pienessä kunnassa vaivaa.
Päiväkodinjohtaja Reetta Juopperin mukaan asiakasmaksujen poistaminen tuli ajankohtaiseksi, kun asiakasmaksujen tulorajat nousivat tämän vuoden maaliskuussa valtakunnallisesti.
Käytännössä muutos tarkoitti sitä, että perheet maksavat päiväkotimaksuja aiempaa vähemmän. Viime vuonna maksut toivat kunnan kassaan keskimäärin reilut 6 300 euroa kuukaudessa. Tämän vuoden maaliskuussa maksuja kertyi enää reilut 5 500 euroa.
– Laskimme yhteen plussat ja miinukset: millainen työmäärä maksujen hoitamiseen käytetään ja millainen tulomäärä saadaan. On osittain myös imagokysymys, että tarjotaan maksutonta varhaiskasvatusta, Juopperi kertoo.
Iloinen yllätys
Savitaipalelaisen Saija Koskiniemen perheen 2- ja 5-vuotiaat lapset ovat molemmat päiväkodissa. Hänen mukaansa maksuista luopuminen olisi iloinen yllätys.
– Maailmantilanne ja taloudelliset tilanteet ovat tänä päivänä monille haastavia. Helpotus varhaiskasvatusmaksuissa luo kyllä helpotusta muiden maksujen suhteen, hän pohtii.
25 kuntaa ilmaislinjalla
Kuntaliitto teki viime vuonna kyselyn, jonka perusteella täysin maksuton varhaiskasvatus on kunnissa melko harvinaista.
Kyselyyn vastanneista 250:stä Manner-Suomen kunnasta 12 kertoi, ettei asiakasmaksuja peritä lainkaan. Lisäksi Kuntaliitolla on tiedossa suunnilleen samana verran kuntia, jotka ainakin suunnittelevat maksujen poistamista.
Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen toteaa, ettei maksuista luopumista voi vielä kutsua trendiksi.
Hänen mukaansa erityisesti pienet kunnat ovat kuitenkin ryhtyneet pohtimaan, kannattaako maksuja kerätä. Pohdinta on vilkastunut viimeisimmän tulorajojen korotuksen jälkeen.
Varhaiskasvatus on kaikissa kunnissa maksutonta perheille, joiden tulot jäävät alle alimman maksuluokan.
Kuntaliiton karkean arvion mukaan noin puolet perheistä maksaa asiakasmaksun. Se on pienimmillään 28 euroa ja suurimmillaan 295 euroa kuukaudessa yhdestä lapsesta.
Tavoitteena uudet asukkaat
Kuntaliiton mukaan pienet kunnat pyrkivät maksuttoman varhaiskasvatuksen avulla lisäämään vetovoimaansa ja pitämään lapsiperheet paikkakunnalla. Liitolla ei ole tietoa siitä, toimiiko houkutin.
– Kun yksittäisiltä kunnilta kyselee, niin jotakin liikehdintää tapahtuu. Ei kuitenkaan voi laajamittaisesti sanoa, että nimenomaan varhaiskasvatusmaksuilla olisi vaikutusta, Lahtinen kertoo.
Savitaipalelainen Saija Koskiniemi arvelee, että maksuton varhaiskasvatus voi olla perheille yksi porkkana muiden ohella.
– Savitaipaleella maksetaan vauvarahaa, ja tämä tulee siihen rinnalle uutena etuna. Miksei se voisi vaikuttaa, hän pohtii.
Savitaipaleen kunnanhallitus päättää ensi viikon maanantaina, esittääkö se kunnanvaltuustolle asiakasmaksujen poistamista 1. elokuuta 2023 alkaen.
Esityksessä todetaan, että maksujen poistaminen pienentäisi kunnan tuottoja 60 000 eurolla vuodessa.
Mitä ajatuksia uutinen herätti? Voit keskustella aiheesta 26.5. kello 23.00 asti Yle Tunnuksella.