Hyppää sisältöön

Sähköhyvityksestä odotuksia vähemmän valituksia – Tuhansien sijaan vasta satoja, kerrotaan Energiavirastosta

Energiavirasto on saanut tähän mennessä runsaat 300 oikaisupyyntöä puuttuvista sähköhyvityksistä.

Sähkölaitoksen lasku ja käteistä rahaa.
Sähköhyvityksistä on tullut toistaiseksi odotettua vähemmän korjauspyyntöjä Energiavirastoon. Kuva: Matias Väänänen / Yle
Minna Pantzar

Energiavirasto on saanut tähän mennessä runsaat 300 valitusta sähköhyvityksistä. Valituskanava eli asiointilomake avattiin toukokuun alussa.

– Oikaisuhakemuksia on tullut 10-20 kappaletta päivässä. Määrä on silti kokonaisuuteen nähden yllättävän pieni. Sähköhyvitykseen oikeutettuja on kuitenkin arvioitu olleen noin 900 000, sanoo Energiaviraston sähkömarkkinoista vastaava johtaja Antti Paananen.

Sähköhyvityksen ovat maksaneet sähköyhtiöt automaattisesti asiakkaan sähkölaskussa.

Kuluttajia, jotka ovat olleet tyytymättömiä saamansa korvauksen suuruuteen tai sähköyhtiön linjaukseen evätä hyvitys, on ollut tähän mennessä vain kymmenkunta.

Valtaosa valituksista on tullut kuluttajiksi rinnastettavilta yrittäjiltä.

– Pahimmat skenaariot, jopa tuhansista hakemuksista, eivät kuitenkaan ole heidän osalta toistaiseksi toteutuneet, sanoo Paananen.

Toiminimi- tai maatilayrittäjille hyvityksen maksamisen edellytyksenä on, että kyse on luonnollisesta henkilöstä ja yli puolet y-tunnuksella solmitun sopimuksen sähkönkulutuksesta on mennyt yksityiseen kotitalous­käyttöön.

Sähköhyvitysten maksamisesta vastuussa olevilla sähköyhtiöillä ei kuitenkaan ole tällaisia tietoja, joten päätökset oikeudesta sähköhyvitykseen ja hyvityssummasta tehdään viranomaispäätöksinä Energiavirastossa.

– Meidän on käytävä läpi ja harkittava jokainen tapaus erikseen, Paananen sanoo.

Sähköhyvitystä on voinut saada marraskuulta, joulukuulta ja tammikuulta, jos sähköenergian hinta on ollut yli 10 senttiä kilowattitunnilta tai henkilöllä/yrittäjällä on ollut pörssisähkösopimus. Hyvityksessä on ollut 90 euron omavastuu ja korvausta on voinut saada maksimissaan 700 euroa kuukaudelta.

– Y-tunnuksella solmitun sähkösopimusten haltijan pitää siis olla hyvityksen saadakseen itse aktiivinen. Ohjeet löytyvät meidän nettisivuilta, Paananen muistuttaa.

Voit keskustella aiheesta 26.5. klo 23 saakka.

Suosittelemme