Yksinpurjehtija Tapio Lehtisen kilpakumppani ja ystävä Kirsten Neuschäfer pelasti suomalaisen viime marraskuussa tämän veneen upottua kesken Golden Globe Race -kisan. Kyseessä on maailman haastavin purjehduskilpailu, jossa edetään ilman pysähdyksiä tai ulkopuolista apua.
Voitettuaan kilpailun Kirsten Neuschäferistä tuli seitsemäs purjehtija ja ensimmäinen nainen, joka on suorittanut raskaan Golden Globe Race -kisan maaliin asti. Hän matkusti tiistaina Suomeen kastamaan Lehtisen tiimin uuden kisaveneen, jonka kummina hän toimii.
– Tämä on minulle suuri kunnia. Tapio on upea ihminen ja purjehtija. Suomella on myös erityinen paikka sydämessäni, minkä vuoksi tämä on vieläkin ainutlaatuisempaa, Neuschäfer kertoo.
Yli 34 tuntia kestänyt pelastusoperaatio
Viime marraskuussa Neuschäfer sai kesken Golden Globe Race -kilpailua tiedon, että Tapio Lehtisen vene on uponnut. Hän oli sillä hetkellä kisassa toisena ja lähimpänä Lehtisen pelastuslauttaa.
– Siitä hetkestä lähtien kilpailulla ei ollut enää merkitystä. Se on varmaankin luontainen reaktio kenelle tahansa, kun toinen on hädässä, Neuschäfer muistelee.
Neuschäfer valvoi koko yön purjehtien niin kovaa kuin Minnehaha-veneensä kanssa pääsi. Lähestyessään pelastuslauttaa Neuschäferillä oli haasteita löytää Lehtistä avomerellä. Suomalaisen piti ohjeistaa Neuschäferiä hätäraketein, huutamalla ja radiopuhelimen avulla, sillä Lehtisellä oli näköyhteys veneen mastoon.
Neuschäfer muistelee Lehtisen olleen todella positiivinen siitä huolimatta, että tämä oli viettänyt yli vuorokauden pelastusveneessään.
– Ennen kuin Tapio nousi veneeseeni, hän pyysi minua ojentamaan kaapimen. Veneeni pohjassa oli kuulemma jotain putsattavaa, Neuschäfer nauraa.
– Kun hän pääsi veneeseen, annoin hänelle ison halauksen ja mietin ”vau olet elossa”. Tapio vain vitsaili ja oli todella positiivinen. Se teki vaikutuksen.
Purjehtijoiden välinen salakieli
Lehtinen ja Neuschäfer vitsailivat käyttäneensä salakieltä kisan aikana, sillä eteläafrikkalainen Neuschäfer puhuu suomea. Hän on aikoinaan asunut Suomessa, jolloin hän opetteli myös kielen.
– Tulin käymään Suomessa noin 18 vuotta sitten. Tämä oli niin mahtava paikka etten halunnut lähteä pois. Aloin oppia kieltä ja jäin Suomeen kahdeksi vuodeksi. Nyt en ole pitkään aikaan kuullut tai puhunut suomea.
Neuschäfer on tottunut suomalaiseen kahvikulttuuriin ja kertoo pitävänsä kahvista. Golden Globe Race -kilpailun aikana kilpailijat eivät saa pysähtyä maihin, joten myös ravintoa ja nestettä on varattava riittävästi monen kuukauden matkalle.
– Ennen kisaa oli niin paljon muuta muistettavaa, että unohdin kokonaan täyttää kahvivarastoni! Tajusin tämän aika alkuvaiheessa, joten join vain laimeaa kahvia, joka riitti melkein loppuun asti. Se ei ollut yhtä hyvää, mutta teki tehtävänsä, Neuschäfer naureskelee.