Hyppää sisältöön

Mies otti salaa valokuvia aurinkoa ottavasta vaimostaan – sai sakot

Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden mukaan joensuulaismies loukkasi merkittävästi vaimonsa ihmisoikeutta, itsetuntoa ja yksityisyyttä teollaan.

Joensuun poliisi- ja oikeustalo ilmakuvassa.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus ei pitänyt teon kannalta merkittävänä sitä, että kuvattavana oli tekijän oma vaimo. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle
Emilia Saukkonen

Joensuulainen mies on tuomittu Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa sakkoihin vaimonsa salakuvaamisesta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa eilen keskiviikkona. Pariskunta on tuomion antamisen aikaan jo eronnut.

Salakuvaus tapahtui vuoden 2021 kesällä. Mies kuvasi puhelimellaan vaimoaan, joka otti yläosattomissa aurinkoa pariskunnan takapihalla.

Nainen hakeutui tapahtuneen jälkeen ammattiavun piiriin henkisen pahoinvoinnin vuoksi.

Oikeuden mukaan miehen ottamat kuvat ja niiden laatu ovat loukanneet voimakkaasti naisen yksityisyyttä, ihmisarvoa ja itsetuntoa. Nainen on myös tapahtumahetkellä ollut kotirauhan piirissä.

Vaimo kertoi oikeuden mukaan luotettavasti siitä, kuinka hän oli aiemmin ilmoittanut puolisolleen, että ei pidä tirkistelystä.

Luuli vaimon kuvaamisen olevan sallittua

Mies tunnusti oikeudessa kuvanneensa vaimoaan. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että omaa vaimoa ei saisi kuvata.

Mies katsoi myös itse joutuneensa rikoksen kohteeksi. Hänen vaimonsa käytti miehen puhelinta ilman lupaa ja lähetti kuvia itselleen.

Oikeus ei pitänyt tapahtuneen arvioinnin kannalta merkittävänä sitä, että salakuvaamisen kohteena oli tekijän puoliso.

Mies tuomittiin 30 päiväsakkoon, joka tekee hänen tuloillaan 810 euroa. Entiselle vaimolleen käräjäoikeus määräsi hänet maksamaan loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 800 euroa viivästyskorkoineen sekä naisen oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Hän joutuu myös maksamaan valtiolle rikosuhrimaksun sekä todistelukustannukset.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Suosittelemme sinulle