Suomen suurimmat kaupungit ja monet kunnat ovat laatineet Airbnb:n tai muiden alustojen kautta tapahtuvaan lyhytaikaiseen majoitustoimintaan uudet säännöt.
Rakennustarkastusyhdistyksen julkaisemissa ohjeissa on muutoksia erityisesti ammattimaiseksi katsottavaan tai muuhun jatkuvaan lyhytvuokraukseen.
Isoa osaa suomalaiskaupungeista edustava yhdistys on nyt sitä mieltä, että jos ei itse asu asunnossaan tai talossaan ja vuokraa sitä jatkuvasti lyhyiksi pätkiksi, silloin toiminta tarvitsee rakennusluvan.
– Yksi majoitustoiminnan tunnusmerkeistä on, että majoitustoimintaa tarjotaan ensisijaisesti vain lyhyeksi ajaksi, esimerkiksi vain muutamaksi vuorokaudeksi, sanoo Turun kaupungin valvontajohtaja Leena Salmelainen.
Huoneiston käyttötarkoituksen olennainen muuttaminen tarvitsee siis rakennusluvan.
– Tässä käydään nyt rajanvetoa, milloin käyttötarkoituksen muutos on olennaista. Jos asunto muutetaan majoitustilaksi, niin se on olennainen käyttötarkoituksen muutos, Salmelainen sanoo.
Kaikkiaan yhdistys listaa 11 kriteeriä, joilla voi arvioida, onko kyseessä majoitustoiminta vai ei. Kriteerejä ovat esimerkiksi se onko huoneisto kalustettu vai ei, täytyykö siellä majoittuakseen tehdä matkustusilmoitus, onko vuokraajalla oikeus käyttää esimerkiksi ullakkotiloja vai ei.
Pohjana Rakennustarkastusyhdistyksen säännöille ovat Tampereen kaupungin laatimat tiukennetut säännöt lyhytvuokrauksesta. Käytännössä kaupunkien rakennusvalvontojen juristit ovat laatineet uudet ohjeet.
Satunnaista oman asuntonsa vuokrausta esimerkiksi lomansa tai viikonlopun ajaksi kaupungit eivät ole vaikeuttamassa.
– Se mitä airbnb on alunperin ollutkin, on edelleen ihan ok. Ei se muuta asuinhuoneistoa vielä majoitustilaksi, Salmelainen sanoo.
Myöskään pitkäaikaisempaa asunnon vuokrausta esimerkiksi muutaman kuukauden työkeikkaa varten kaupungit eivät ole rajoittamassa.
– Meillä on paljon heitä, jotka tarvitsevat työn takia pidempiaikaista majoitusta, Salmelainen sanoo.
Kaupungeissa eri näkemyksiä
Suomen kaupungeissa on tähän asti suhtauduttu Airbnb-toimintaan vaihtelevasti. Ohjeita ja lakia on tulkittu kuka mitenkin. Kaupunkien ja kuntien tarpeet ovat myös erilaisia.
Uusilla säännöillä kaupungit haluavat saada lyhytvuokraukseen valtakunnallisemman näkemyksen. Kaupunkien rakennusvalvonnoilla on kuitenkin tästäkin eteenpäin harkintavalta päättää milloin asiaan puututaan.
– Meillä on kaupunkeja ja kuntia, jotka haluaisivat, että tällaiseen toimintaan ei puututtaisi, Salmelainen sanoo.
Rovaniemeä on pidetty yhtenä sallivimmista. Siellä ei ole ohjeita airbnb-vuokraukselle, kuten esimerkiksi Helsingissä, Oulussa ja Tampereella on ollut jo ennen nyt julkistettuja uusia ohjeita.
Airbnb-majoitusta on väkilukuun suhteutettuna eniten juuri Lapissa, Rovaniemellä ja tunturikeskuksissa. Rovaniemellä tarjolla on tällä hetkellä noin tuhat airbnb-kohdetta. Suurin osa kohteista on kerrostalohuoneistoja.
Tähän juttuun Rovaniemeltä ei haluttu ottaa mitään kantaa.
Myös se vaikuttaa Salmelaisen mukaan kaupungin näkemykseen, ovatko asukkaat kokeneet toimintaa haitalliseksi vai ei.
Yhteydenotto rakennusvalvontaan tulee yleensä sen takia, että airbnb-toiminnasta on jotakin haittaa muille talon asukkaille.
Jos toiminnalle myönnetään rakennuslupa, niin silloin airbnb-toimintaa voi pyörittää vaikka vuoden jokaisena päivänä.
Myös paloturvallisuus on yhdistyksen mukaan sellainen asia, jonka takia rajanvetoa tarvitaan.
– Tekniset edellytykset rakennusluvan saamiselle majoitustoimintaan ovat täsmälleen samat kuin hotellissa; yksi tärkeimpiä on, että siellä on kaksi poistumistietä eli käytännössä kaksi porrashuonetta, sanoo Oulun vs. rakennusvalvonnan johtaja Tapani Hoppu sanoo.
Yhdistys perustelee asiaa niin, että jos henkilöt asuvat kohteessa, he tietävät, miten hätätilanteessa toimitaan eli esimerkiksi savuiseen käytävään ei mennä.
– Kun on outo paikka, sieltä lähdetään pakoon, Hoppu sanoo.
Ensimmäiseksi majoittajan tulee olla yhteydessä taloyhtiöön.
– Yhtiö sitten päättää, haetaanko sitä lupaa vai ei. Se on yleensä taloyhtiön hallitus, joka sen voi päättää, Salmelainen sanoo.
Oulussa on kaavoitettu ja rakenteilla ensimmäinen niin sanottu airbnb-talo. Sille on tekeillä kaavamuutos, jossa talo on merkitty sekä asuin- että liikehuoneistojen kokonaisuudeksi. Kaikki tietävät siis jo rakennusvaiheessa millaisesta kohteesta on kyse.
– Jos ostaa sieltä, niin tietää, että tämä on tällainen talo, Hoppu sanoo.
Oulussa on asetettu yhdestä tapauksesta uhkasakot laittomasta majoitustoiminnasta ja kaksi on meneillään.
– Otamme järjestyksessä mitä valituksia on tullut ja käymme niitä yksi kerrallaan läpi, Hoppu sanoo.
Kunnissa on toivottu, että toimintakenttää ja lainsäädännön tarvetta selvitettäisiin myös ministeriötasolla. Ministeriöt ympäristöministeriön johdolla alkanevatkin valmistella lyhytvuokrausta koskevaa asetusta osaksi rakennuslakia, joka tulee voimaan vuonna 2025.
– Jos laissa sanottaisiin suoraan mitä saa tehdä ja mitä ei, niin se olisi helpompi, Hoppu sanoo.