Rovaniemellä ei ainakaan vielä olla rajaamassa, mihin vuokrattavan sähköpotkulaudan saa jättää. Sinne tänne jätetyt potkulaudat on koettu haitaksi, ja joukko kaupunginvaltuutettuja on vaatinut kaupungilta tilanteen korjaamista.
Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta linjasi tällä viikolla, että Rovaniemellä laudoista on tullut suhteellisen vähän ongelmia verrattuna joihinkin suuriin kaupunkeihin, eikä syytä toimenpiteisiin ole. Tätä perusteltiin sillä, että Rovaniemellä lautoja vuokraa vain yksi yritys, ja niiden määrä on kohtuullinen.
Sähköpotkulautojen pysäköintiä on mahdollista rajata, mutta rajoitusten noudattamista on vaikea valvoa. Pysäköintiohjeiden rikkomisesta voidaan rangaista vain laudan käyttäjää, ja reaaliaikaisesti virheen sattuessa, koska potkulautoja ei ole rekisteröity.
Lautoja pysäköidään nyt polkupyöriä koskevien säännösten mukaisesti. Viime vuonna kaupungissa tehtiin pysäköinnistä ohjeistus sähköpotkulautojen vuokrayrityksille, ja Rovaniemellä toimiva yritys on ohjeet hyväksynyt. Yritys voi myös lautojen ohjausjärjestelmässä määrittää alueita, joissa laudan vuokrausta ei voi lopettaa, eli pysäköidä.
Kaupungeilla on keskustelufoorumi, jossa seurataan potkulaudoilla liikkumista. Liikenne- ja viestintäministeriöön on kerrottu tarpeesta saada lainsäädäntöä, jonka avulla kunnat ja sähkölautavuokraajat voivat tehdä sopimuksia. Tällä hetkellä sähköpotkulautojen pysäköintiä voidaan ohjata liikennemerkeillä osoittamalla sallittuja pysäköintipaikkoja ja toisaalla kieltämällä merkein pysäköinnin.
Kaupunki jää kuitenkin seuraamaan tilanteen kehittymistä.