Hyppää sisältöön

Riihimäen maauimalassa saunotaan tänä kesänä teltassa: uimahallin remontti pitää sisäsaunat kiinni

Riihimäen maauimalassa saunotaan tänä kesänä puulämmitteisessä telttasaunassa. Puulla lämmittäminen vaatii työvoimaa, jota saadaan kausityöntekijöistä.

Riihimäellä maauimalassa saunotaan teltass uimahallin remontin takia. Puukiukaan lämmittämisessä riittää työtä kaikille uimalan työntekijöille
Jarno Kajova

Riihimäen maauimalassa riitti avajaispäivänä keskiviikkona vilskettä. Useat koululaisryhmät, vesijumppaajat, perheet ja muut uinnin ystävät löysivät tiensä maauimalaan heti kello kymmenen jälkeen porttien auettua. Aurinko paistoi.

Liikuntapäällikkö Markus Rantsin mukaan telttasaunaa testattiin maauimalassa parina päivänä viime kesänä. Kokeilu onnistui ja tulevat kaksi kesää Riihimäen maauimalassa on määrä nauttia puulämmitteisen telttasaunan löylyistä.

Kädet työntävät puita pienen kamiinamallisen kiukaan tulipesään.
Telttasaunan kiuas on kamiinan kaltainen. Kuva: Jarno Kajova / Yle

Aikaisemmin kävijät ovat päässeet uimahallin saunojen löylyihin. Tällä hetkellä Riihimäen uimahalli on peruskorjauksen vuoksi suljettu.

Telttasaunan puukiuas työllistää

Telttasaunassa riitti keskiviikkona löylynheittäjiä ja ajoittain vesi tuntui valuvan veden viilentämistä kivistä läpi. Tulen ylläpito vaatii jatkuvaa työtä.

Rantsin mukaan kesällä kiukaan lämmittämiseen onkin valjastettu koko maauimalan väki. Kausityöntekijöitä on Rantsin mukaan myös tulossa.

– Kun peruskoulut päättyvät, saamme paikallisia nuoria tänne kesätöihin. Heidän yhtenä työtehtävänä tulee olemaan tulen ylläpitäminen telttasaunan kamiina-tyyppisessä kiukaassa.

Yleiskuva Riihimäen maauimalasta. Etualalla isossa altaassa vesuijuoksija. Taempana lapsia ilmatäytteisellä temppuradalla. Taka-alalla hyppytornit. Vitosessa on ruuhkaa.
Riihimäen maauimala aukesi keskiviikkona. Kuva: Jarno Kajova / Yle

Uimahallin peruskorjaus käynnistyy

Maauimalan yhteydessä oleva Riihimäen uimahalli sulki ovensa tammikuussa. Nyt tilat alkavat olla tyhjennetty tavarasta. Vesi on poistettu altaista ja puhdistusjärjestelmistä. Uimahallin perusparannuksen on määrä valmistua vuoden 2024 lopulla.

Perusparannuksessa Riihimäen uimahalli saa muun muassa vesiliukumäen sekä kylmävesi- ja porealtaat. Ulkoilmaan katoksen alle sijoitettavaan lämminvesialtaaseen tulee hierontapisteet.

Suosittelemme sinulle