Seinäjoella toimivat kansalaisjärjestöt kokevat, etteivät ole tulleet kuulluiksi Sedun Kirkkokadun rakentamisasiassa.
Alvar Aalto -seura Alvariania, Pohjalainen rakennusperintöyhdistys sekä Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys järjestivät keväällä keskustelutilaisuuden tonttikiistasta. Keskustelussa paljastui lähinnä se, miten kaukana järjestöjen sekä kaupungin ja koulutuskuntayhtymän ajatusmaailmat olivat toisistaan.
Keskustelutilaisuuden loppupuolella sovittiin kuitenkin yhteistyöstä ja keskustelusta, mutta sitä ei koskaan tullut. Yhteiseen pöytään ei istahdettu keskustelemaan.
– Tuntuu kurjalta, ettei Seinäjoella haluttu avointa kansalaiset osallistavaa prosessia, sanoo Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistyksen puheenjohtaja Tuija Ahola.
Vikaa päätöksenteossa ja valmistelussa
Eilen uutisoitiin, että Sedu on päättänyt pysyä tontilla ja rakentaa sille uuden koulun. Alvarianian puheenjohtaja Markus Aaltonen sanoo, että kyse ei ollut koulun vastustamisesta, vaan siitä, millä tavalla arvokkaan Aalto-keskuksen viereen rakennetaan.
Hän moittii kaupungin päätöksentekoa.
– Onhan se käsittämätöntä, että koulun asian järjestäminen ja kulttuurikohteen tulevaisuuden hoitaminen saadaan vastakkaisiksi. Kyllä silloin on jotain vikaa yhteisön päätöksenteossa ja valmistelussa, toteaa Aaltonen.
– Me ollaan kansalaisjärjestöjä, jotka pyritään oman harrastuksen ja asiantuntemuksen kautta seuraamaan mitä tapahtuu ja Aalto-keskuksen parhaaksi arvioimaan toimia. Pettymys on tietysti suuri niiden keskuudessa, jotka ymmärtävät sen, ettei Aallon suunnitteleman keskuksen veroista ole Etelä-Pohjanmaalla.
Iso häpeä, jos Unesco-hanke kaatuu
Järjestöt olisivat toivoneet arkkitehtikilpailua Sedun Kirkkokadun tontille. Arkkitehtikilpailua jo valmisteltiinkin, mutta sitten siitä luovuttiin.
Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys teki kaupungin poikkeamislupapäätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen, joka katsoi myös, että päätös oli ollut laiton. Tuija Ahola sanoo, että valituksen ydin oli Unescon maailmanperintöprosessi.
Huolena on, että ajattelematon rakentaminen voi vaarantaa koko hankkeen. Se ei ole yksin Seinäjoen asia.
– Huonoin vaihtoehto on, jos toteutus tärvelee tämän Unescon maailmanperintöstatuksen saamisen, eihän sen surullisempaa lopputulosta voi olla. Siinä on 8 muuta kaupunkia odottamassa ratkaisua ja jos Seinäjoki tyrii sen, onhan se meille aika iso häpeä, muistuttaa myös Markus Aaltonen.