Aalto2-museokeskuksen merkittävin uudistus on 300 neliön eli omakotitalon kokoinen laajennus, joka yhdistää museot. Kaksikerroksisessa nivelosassa on museoiden yhteinen museokauppa ja näyttelytilaa.
– Eihän siinä kovin paljon lisäneliöitä ole, kun kaikki tilat ovat yhteensä 5000 neliötä, mutta sisäisen liikenteen kannalta nivelosalla on olennainen merkitys, korostaa Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.
Molemmat museot uskovat yhdistymisen lisäävän kävijämääriä reilusti.
– Meillä on kova tavoite kasvattaa kävijämäärää. Museoiden yhteinen kävijämäärä on ollut normivuotena 50 000 ja nyt tavoitteena on 100 000 kävijää, lupaa museotoimen johtaja Heli-Maija Voutilainen Jyväskylän kaupungista.
Museoiden yhteistyön arvioidaan houkuttelevan enemmän paikallisia ja alueellisia kävijöitä. Voimavaroja löytyy myös houkutella vieraita eri puolelta Suomea ja maailmaa.
Aalto2 -keskus avautuu Alvar Aalto 125 -juhlavuoden kunniaksi ja avauspäivänä se on vahvasti mukana myös suositussa Yläkaupungin yö -kulttuuritapahtumassa. Alvar Aalto -museo ja Keski-Suomen museo ovat seisseet rinnakkain jo 50 vuotta, sillä nuorempi Aalto-museo valmistui vuonna 1973. Alvar Aalto kuoli kolme vuotta myöhemmin.
Tommi Lindhin oma lempipaikka museokeskuksessa on alkuperäisenä säilynyt ja suojeltu pieni kahvila Aalto-museon puolella. Kahvilaa voidaan tarvittaessa laajentaa viereiseen aulaan ja loungeen. Kesäisin kahvila saa uuden niveolsan eteen laajennetun terassin, jonka vesiallas on rakennettu uudelleen.
– Uskon, että kahvilasta tulee myös museokävijöiden hitti, sopivasti molempien museoiden välissä, Lindh arvioi.
Aalto2-museokeskuksen rakentaminen maksaa 16,4 miljoonaa euroa. Se sisältää molempien museoiden peruskorjauksen sekä uuden nivelosan. Museokeskuksen avaus on osa Alvar Aalto 125 -merkkivuotta.
Avausnäyttelynä Aalto2:ssa nähdään viisiosainen Ihmisen jäljet – maailmanperintöä -näyttely. Se esittelee muun muassa kaikki suomalaiset maailmanperintökohteet ja rinnastaa ne samankaltaisiin kohteisiin eri puolilla maailmaa. Yksi osa esittelee museokeskuksen aulasalissa suomalaista saunakulttuuria.
Aalto-museoon on pystytetty uusi perusnäyttely AALTO – työ ja elämä. Se esittelee Alvar Aallon elämää sekä vaiheita arkkitehtinä. Näyttely ei ole Aallon saavutusten kavalkadi, vaan uskaltaa tarkentaa muun muassa esineiden syntyyn, tarinoihin ja asuntoarkkitehtuuriin. Näyttely nostaa rinnalle myös Aallon molemmat arkkitehtipuolisot, Aino ja Elissa Aallon sekä muita arkkitehteja ja rakentamisen ammattilaisia.
Näyttelyarkkitehtuurin on suunnitellut arkkitehti Asmo Jaaksi. Esillepanossa hän hyödyntää arkkitehtipiirustuksia, pienoismalleja ja muotoiluesineistöä. Pääsalissa hän vapautti näyttävän revontuliseinän reilusti näkyville.
Katso koko lähetys Aalto2 -museokeskuksesta:
Voit keskustella aiheesta 27.5. klo 23.00 saakka.