Pelastuslaitos jatkaa Ruskolla torstaina sattuneessa tuhoisassa tulipalossa vaurioituneiden kaasupullojen jäähdyttämistä.
Voimakkaan tulipalon aikana useita kaasupulloja räjähti, mikä haittasi palon sammuttamista huomattavasti. Räjähtämättömien kaasupullojen jäähdytystä jatketaan edelleen ja päivystävä päällikkö Juha Virto arvioi jäähdytyksen jatkuvan vielä useita vuorokausia.
– Kaasupulloja on sijoitettu vesialtaisiin, jotta pulloissa mahdollisesti etenevä kemiallinen reaktio saadaan pysäytettyä. Pullot ovat mahdollisesti edelleen vaarallisia, Virto sanoo. Pulloja säilytetään edelleen paloalueella.
Tiedossa ei vielä ole, mitä kaasua räjähtäneissä tai räjähtämättömissä pulloissa oli. Metallialan yrityksissä käytetään esimerkiksi paljon erilaisia hitsauskaasuja ja suojakaasuja. Kaasupullot kärsivät palossa vahinkoja, eikä pulloista ole enää mahdollista tunnistaa ulkopuolelta, mitä ne sisältävät.
Rakennus tuhoutui palossa kokonaan. Syttymissyy ei ole vielä tiedossa.
– Kertoisin jos tietäisin, mutta palo oli alkuvaiheessa niin voimakas, että keskityimme sammuttamiseen. Olemme päättäneet tehdä palonsyyntutkinnan, joka aloittaa työnsä tänään ja kestää mahdollisesti useita viikkoja, Virto toteaa.
Palopaikalle hälytettiin lähes 30 pelastuslaitoksen yksikköä.