Hyppää sisältöön

Ruotsilla karmea tilasto jääkiekon MM-kisoissa – maajoukkuelegenda tylytti pelaajia rajusti

Ruotsin miesten jääkiekkomaajoukkue on jäänyt MM-kisoissa mitalipelien ulkopuolelle jo neljä kertaa putkeen.

Ruotsi.
Tämä oli pelin kuva. Latvia juhli ja ruotsalaispelaajat olivat ihmeissään. Kuva: EPA-EFE
Joel Sippola

Ruotsin hyvin alkanut MM-turnaus päättyi torstaina yllätystappioon puolivälierissä. Kovan sensaation tehnyt Latvia oli parempi maalein 3–1.

Kyseessä on jo neljäs kerta peräkkäin, kun Ruotsi jää mitalipelien ulkopuolelle. Myös vuosina 2019 ja 2022 länsinaapurimme pelit päättyivät puolivälieriin. Kolme vuotta sitten MM-kisoja ei pidetty.

Kaksi vuotta sitten Latviassa Ruotsi jäi karmaisevasti lohkovaiheeseen. Muutos on raju, sillä vielä vuosina 2017–2018 maa juhli kahta peräkkäistä maailmanmestaruutta.

Ruotsi oli omassa lohkossaan toinen USA:n jälkeen. Pelaajalegenda Jonas Bergqvist oli kuitenkin tyytymätön joukkueen ilmeeseen koko turnauksen aikana.

– Yksikään joukkue ei juhli tehdessään maalin. Se kuvastaa minulle heidän intohimoaan jääkiekkoa kohtaan.

Bergqvist totesi, että sen sijaan Latvian pelaajista huokui kova motivaatio ja näyttämisen halu.

– Tällä hetkellä minulla on paska olo. Et tarttunut mahdollisuuteen, kun sait sen, hän kirjoitti Twitterissä.

Bergqvist jatkoi kritiikkiään Expressenin haastattelussa.

– En nähnyt intohimoa pelaajissa. En välitä, kohtaammeko Tanskan, Unkarin vai Ranskan. Intohimoa ja iloa täytyy olla. Jos pelaajat eivät välitä, miksi meidän muidenkaan pitäisi välittää?

Kovaa kieltä käyttänyt Bergqvist tylytti pelaajia paskiaisiksi.

– Sinulla oli tilaisuutesi, mutta et tarttunut siihen. Älä sääli itseäsi, vaan opi virheestäsi seuraavaan kertaan. Mitta on nyt täynnä. Olemme jääneet liian monta kertaa ulos.

Latvian joukkue tuulettaa maalia jääkiekon MM-kisoissa 2023.
Latvia teki torstaina MM-historiaa. Kuva: EPA-EFE

”Helppo potkia”

Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen apulaismanageri Josef Boumedienne vastasi Bergqvistin kovaan kritiikkiin. Boumedienne muistetaan huippupuolustajana, joka pelasi aikoinaan myös SM-liigassa muun muassa Kärppien riveissä.

– Maassa makaavia on helppo potkia. Uskon, että pojat ovat työskennnelleet ahkeasti ja hankkiseet sen, mitä valmentajat halusivat tehdä.

Ottelu pelattiin Riiassa, joten Latvialla oli yleisö puolellaan.

– Ruotsin on voitettava Latviaa vastaan riippumatta siitä, on peli Riiassa, asiantuntija Mikael Rennberg totesi SVT:llä.

Vuosina 2021–2022 Ruotsin MM-käskijänä toimi Johan Garpenlöv. Hänen aikanaan Ruotsi hävisi myös olympiapronssiottelun Slovakialle viime vuonna Pekingissä.

Ruotsi lähti Tampereella ja Riiassa pelattaviin MM-kisoihin Sam Hallahin johdolla, mutta nuoren päävalmentajan MM-debyytistä tuli fiasko.

Latvialle MM-välieräpaikka on ensimmäinen laatuaan.

Suosittelemme sinulle