Hyppää sisältöön

Matkustaja aukaisi lentokoneen oven kesken laskeutumisen – video näyttää tilanteen matkustamossa

Etelä-Koreassa koettiin perjantaiaamuna hämmentävä vaaratilanne. 12 ihmistä loukkaantui lievästi.

Matkustajan kuvaama video näyttää tilanteen, kun joku oli avannut matkustamon oven lentokoneen ollessa ilmassa.
Yrjö Kokkonen,
Mikko Leppänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Etelä-Koreassa koettiin tänä aamuna vaaratilanne, kun paikallisen Asiana Airlinesin matkustajakone oli laskeutumassa Daegun lentokentälle.

Koneen matkustaja aukaisi jostain syystä matkustamon oven koneen ollessa vielä ilmassa noin 200 metrin korkeudessa. Kone laskeutui silti onnistuneesti.

Toiset henkilöt yrittivät estää oven avaamisen, mutta se aukesi silti osittain. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä loukkaantui lievästi, kun ilma virtasi matkustamoon.

– Syntyi kaaos, kun oven lähellä olleet ihmiset näyttivät pyörtyvän yksi kerrallaan. Lentoemännät kyselivät äänentoistojärjestelmän kautta, onko koneessa lääkäreitä. Jotkut juoksivat käytävällä paniikissa, lennolla ollut 44-vuotias matkustaja kertoi uutistoimisto Yonhapille.

– Luulin, että lentokone on räjähtämässä. Luulin kuolevani, matkustaja jatkoi.

Muutamat matkustajat kokivat hengitysvaikeuksia ja heidät vietiin sairaalaan tarkistettaviksi. Uutistoimisto Yonhapin mukaan matkustajat kärsivät myös kovista korvakivuista oven avauduttua.

Lentokoneessa oli 194 ihmistä. Joukossa oli suuri ryhmä teini-ikäisiä, jotka olivat matkalla yleisurheilukisoihin.

Ovenavaajan henkilöllisyyttä ja hänen motiiviaan ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen. Poliisi otti epäillyn kiinni lentoasemalla. Häntä epäillään ilmailuturvallisuuslain rikkomisesta, kertoo Etelä-Korean liikkenneministeriö.

Ministeriön mukaan lentokoneen oven luvattomasta avaamisesta voi saada jopa 10 vuoden vankeustuomion.

Daegun poliisi kertoi uutistoimisto AFP:lle, että kolmekymppinen mies on otettu kiinni kuulusteltavaksi.

Kuva avatusta ovesta on nähtävissä Etelä-Korean uutistoimiston Yonhapin uutisessa.

Lähteet: AFP, AP, Reuters

Suosittelemme sinulle