Hyppää sisältöön

Joensuun vanhin ravintolarakennus Jokela on myyty – purkutyöt saattavat alkaa jo kesäkuussa

Ravintola Jokela jäi tyhjäksi vuonna 2013. Korjauskelvottomaksi todettu rakennus on tarkoitus purkaa, ja tontille rakennetaan liike- ja asuintalo.

Vanha rakennus kaupungin keskustassa talvisena päivänä.
Wanhan Jokelan ja Kino Karjalan rakennus Joensuun keskustassa tammikuussa 2014. Jokelan kohtalo synnytti aikanaan kansalaisliikkeen, jossa vaadittiin rakennuksen suojelua ja jatkoa kulttuuriravintolan toiminnalle. Inarinkulma kuvassa oikealla. Kuva: Jouki Väinämö / Yle
Emilia Saukkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Joensuun keskustassa sijaitsevan ravintola Jokelan tarina on tulossa päätökseen.

Kiinteistön omistava Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö on tehnyt kaupat sekä Jokelankulmasta että sen viereisestä Inarinkulmasta tontteineen. Ostaja on joensuulainen Rakennustoimisto K. Tervo oy.

Asian kokoon nähden koko kaupantekoprosessi oli hyvin selkeä ja suoraviivainen. Kaupat lyötiin lukkoon tänä aamuna, kertoo K. Tervon toimitusjohtaja Jussi Hämäläinen.

Vuonna 1934 avattu Jokela oli Joensuun vanhin ravintola. Rakennus jäi tyhjäksi vuonna 2013. Jokelan kohtalo synnytti aikanaan kansalaisliikkeen, ja rakennuksen suojelun puolesta jopa marssittiin.

Uudisrakennuksen aikataulu on vielä auki

Jokelankulma on todettu korjauskelvottomaksi, ja sen purkutyöt alkavat mahdollisesti heti kesäkuussa. Kiinteistöyhtiö rakentaa tontille kaavan mahdollistaman liike- ja asuintalon. Uudisrakennuksen aikataulu on vielä auki.

Uuden rakennuksen tarkempi käyttökohde ja suunnitelmat ovat vielä täysin avoimia. Puramme vanhan rakennuksen mahdollisimman pian, sillä historiastaan huolimatta kiinteistö rumentaa Joensuun keskustan ilmettä, Hämäläinen kertoo.

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön toiminnanjohtaja Satu Kokkonen kertoo tiedotteessa olevansa kauppoihin tyytyväinen.

– Kiinnostusta kohteeseen on ollut, mutta vasta nyt päästiin tuloksiin saakka. Uuden rakennuksen rakentaminen tulisi maksamaan toistakymmentä miljoonaa euroa, joka olisi säätiölle liikaa, Kokkonen kertoo.

Kauppaan kuuluva, vuonna 1936 rakennettu Inarinkulma on julkisivultaan suojeltu. Rakennuksessa on tällä hetkellä toimistohuoneistoja, joiden käyttäjien vuokrasopimukset ovat siirtyneet nyt kaupassa Rakennustoimisto K. Tervolle.

Uutista päivitetty 26.5. kello 14.40. Lisätty Jussi Hämäläisen kommentit.

Suosittelemme sinulle