Hyppää sisältöön

Työvoimapula uhkaa pahentua Kainuussa tulevina vuosina

Kainuuseen tarvitaan erityisesti nuoria ja kansainvälisiä osaajia, sillä maakunnan väki vähenee ja ikääntyy.

Läheltä
Arto Loukasmäki

Kainuussa yritykset ovat selvinneet pitkään kestäneestä poikkeusajasta ilman konkurssiaaltoa, selviää Kainuun ely-keskuksen kevään Alueelliset kehitysnäkymät -raportista.

Haasteena useilla aloilla on kuitenkin työvoimapula, joka todennäköisesti pahenee entisestään tulevina vuosina eläkkeelle siirtymisen vuoksia. Väki vähenee ja ikääntyy, joten Kainuuseen tarvitaan erityisesti nuoria ja kansainvälisiä osaajia.

Osaavan työvoiman saamiseksi Kainuuseen tarvitaankin monipuolista koulutusta, nykyaikaisia työn suorittamisen tapoja ja etätyön mahdollistamista. Myös saavutettavuus nähdään entistäkin tärkeämpänä alueen kilpailukyvyn säilyttämiseksi, raportissa todetaan.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Suosittelemme