Hyppää sisältöön

Taide on monelle arjen voimavara – ”Yhtä tärkeää kuin ilma”, luonnehtii Heidi Laasanen

Valtakunnallisen taide- ja kulttuuriviikon aikana on vahvistettu mielen hyvinvointia työpajoissa, teatteriesityksissä ja näyttelyissä eri puolilla Suomea.

Savonlinnalaiset Riikka Rahikainen ja Heidi Laasanen päästivät tunteensa valloilleen taidetyöpajassa.
Savonlinnassa taidetyöpajaan osallistuneet Riikka Rahikainen (vas.), Heidi Laasanen ja Roosa Rönn (oik.) ilmaisivat tunteitaan maalaamalla. Kuva: Kati Rantala / Yle
Kati Rantala

Tunteiden tunnistaminen on osa mielen hyvinvointia. Taidelähtöiset menetelmät mahdollistavat myös vaikeiden tunteiden käsittelyn.

Mieli ry:n paikallisyhdistysten toteuttamaa tapahtumaviikkoa on tänä vuonna vietetty ”Tunne tunteesi” -teemalla.

Savonlinnassa taideterapiaohjaaja Pia-Riitta Stenbergin vetämässä taidetyöpajassa tunteet pääsivät valloilleen maalaamalla.

– Se on itsellenikin voimaannuttavaa, kun siinä loppuvaiheessa ihmiset kertovat aika avoimesti omista tunteistaan ja kokemuksistaan, Stenberg sanoo.

Taidetyöpajaan osallistunut Heidi Laasanen harrastaa maalaamista myös kotona.

– Sen kautta pystyy ilmaisemaan itseään: tunteitaan ja ajatuksiaan.

Hän luonnehtii taidetta isoksi voimavaraksi.

– Se on minusta ihmiselle yhtä tärkeää kuin ilma.

Riikka Rahikaisellekin tunteiden ilmaiseminen on helppoa taiteen avulla. Hän kertoo olevansa luonteeltaan avoin ja tunteiden tulevan helposti värien ja muotojen kautta paperille. Myös hän maalaa kotona.

– Sen avulla irrottaa itsensä aina arkisista huolista ja yleensäkin päivän touhuista.

Rahikainen sanoo työpajan tarjonneen uusia oivalluksia.

– Siinä vahvistui se, miten tärkeää eri taidemuodot ovat hyvinvoinnin kannalta ainakin minulle ja luulen, että kaikille.

Taideterapiaohjaajan Pia-Riitta Stenbergin mielestä työpajan onnistuneinta antia oli itse taidetyöskentelyn lisäksi töiden purkuvaihe.

Taidetyöpajan purkuvaiheessa osallistujat pääsivät jakamaan tuntemuksiaan. Pia-Riitta Stenberg aisti heissä pajatyöskentelyn jälkeistä keveyden tunnetta: hyvä olo välittyi heidän hymystään ja olemuksestaan.

– En voi lakata ihmettelemästä, miten taiteellisella työskentelyllä on niin voimaannuttava ja avaava merkitys, Stenberg sanoo.

Voit keskustella aiheesta 29.5. klo 23.00 saakka.

Suosittelemme sinulle