Tamperelainen Satu Haapala on ihmeissään kaupungin uudesta linjauksesta, joka koskee leirikoulujen maksamista. Lapsensa leirikoulua valmisteleva Haapala huomasi uuden käytännön erikoisuuden tarjouskeskusteluissa urheiluopiston kanssa.
Opiston mukaan kahden yön leirikoulu maksaa vajaat sata euroa enemmän oppilasta kohden, jos sen maksaa kaupunki eivätkä osallistujat itse.
– Olen vähintäänkin hyvin hämmentynyt tästä muutoksesta enkä tiedä, miksi se on tehty, Haapala sanoo.
Hintaero johtuu siitä, että urheiluopistot eivät voi saada vapaan sivistystyön valtionavustusta kunnan maksamaan leirikouluun, koska valtionavulla tuetussa toiminnassa ei saa olla päällekkäistä valtion rahoitusta. Kunta saa valtionosuutta opetustoimen käyttökustannuksiin.
Lisäksi silloin, kun kunta on maksajana, opisto laskuttaa palvelusta arvonlisäveron, mikä myös nostaa hintaa.
Tampere vaatii nykyään, että huoltajat siirtävät leirikoulua varten kerätyt rahat kaupungin tilille. Kaupunki käyttää rahat leirikoulun järjestämiseen ja toteuttamiseen.
Ennen huoltajat ovat voineet maksaa leirikoulun itse omalta tililtään.
Muutoksella on iso vaikutus, sillä leirikouluja järjestetään usein juuri urheiluopistossa.
Haapala on kuullut, että Tampereen uuden käytännön takia jotkut luokat ovat jo jättäneet leirikoulun kokonaan toteuttamatta tai vaihtaneet matkan kohdetta. Joissakin tapauksissa myös bussikuljetusten hinnat ovat olleet aiempaa korkeampia, kun ne on pitänyt hankkia kaupungin kilpailutuksen kautta.
Haapala on pyytänyt Tampereen kaupungilta perusteluja muutokselle, mutta ei ole saanut tyydyttävää vastausta.
– En ole edelleenkään saanut vastausta siihen, kuka tästä hyötyy ja miten ja onko tämä kokonaisuuden kannalta lasten ja nuorten edun mukainen päätös, Haapala sanoo.
Urheiluopistojen hintakysymys yllätti kaupungin
Tampereen perusopetusjohtaja Kristiina Järvelä sanoo, että kaupungilla ei ollut uutta linjausta tehdessään tietoa siitä, että leirikoulun hinta urheiluopistoissa on korkeampi, jos maksaja on kunta.
Tampere arvioi nyt, miten ongelma voitaisiin ratkaista.
– Hintakysymys urheiluopistojen osalta vaatii jatkopohdintaa, Järvelä sanoo.
Järvelä pitää erikoisena sitä, että kunnan maksamana leirikoulu ei ole vapaata sivistystyötä, mutta osallistujien itsensä maksamana se voi sitä olla.
– Leirikoulu on lukuvuosisuunnitelmaan kirjattua opetusta. Eihän se voi olla samaan aikaan vapaata sivistystyötä, Järvelä sanoo.
Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) mukaan leirikoulu liikunnan koulutuskeskuksessa voidaan kuitenkin toistaiseksi hyväksyä vapaan sivistystyön koulutukseksi, jos koulutuksen maksu tulee osallistujilta.
– Liikunnan koulutuskeskuksissa vapaana sivistystyönä tarjotun koulutuksen pitää vastata vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa säädettyjä tarkoitusta ja tavoitteita, sanoo OKM:n erityisasiantuntija Samuli Rasila.
Tampere ei kiellä kalliita leirikouluja
Tampere haluaa, että leirikoulua varten kerätyt rahat kulkevat kaupungin kautta, koska leirikoulu on osa kaupungin järjestämää opetusta.
Perusopetusjohtaja Kristiina Järvelän mukaan uuden linjauksen ei ole tarkoitus lisätä kustannuksia vaan taata kaikille oppilaille mahdollisuus osallistua. Lisäksi kaupunki varmistaa sen avulla opettajien oikeudet ja velvollisuudet sekä vakuutukset.
Toistaiseksi huoltajat voivat kerätä osan rahoista, jos koulu on päättänyt lukuvuosisuunnitelmassa tavanomaista kalliimmasta leirikoulusta esimerkiksi perinteen vuoksi tai luokan huoltajien toiveesta.
– Kaupungilla ei ole varaa järjestää kaikille oppilaille leirikoulua sellaisessa muodossa kuin se osassa kouluista vanhempien toimesta on, Järvelä sanoo.
Satu Haapala kertoo, että heidän tapauksessaan koko leirikoulu maksetaan kerätyillä rahoilla.
Kristiina Järvelä sanoo, että kaupungin tarkoitus ei ole kieltää kalliita leirikouluja tai päättää hankinnasta huoltajien puolesta.
Lisäksi luokat voivat halutessaan tehdä retkiä ja matkoja täysin ulkopuolisella rahoituksella vapaa-ajan matkoina, jolloin ne eivät ole osa koulun toimintaa. Tällaisiin matkoihin voidaan myöntää koulusta vapaata. Toisaalta niihin Tampere ei voi määrätä opettajaa matkaan.
Opetushallitus katsoo, että opetuksen järjestäjä eli tässä tapauksessa Tampereen kaupunki voi itse päättää, mitä kautta leirikoulun maksamiseen liittyvät rahat kulkevat.
Opetushallituksen mukaan opintokäyntejä, retkiä ja leirikouluja voidaan tukea oppilaiden ja huoltajien yhteisesti keräämillä varoilla. Varojen keruun pitää kuitenkin olla oppilaille ja huoltajille vapaaehtoista. Lain mukaan jokaisella lapsella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen.
Jokaisen oppilaan pitää voida osallistua koulun opetussuunnitelman ja siihen perustuvan vuosittaisen suunnitelman mukaiseen toimintaan huolimatta siitä, onko hän tai hänen huoltajansa osallistunut varojen keräykseen.
Kuuntele, kun toimittaja Antti Palomaa kertoo tarkemmin, millaisia ohjeita Opetushallituksella on leirikoulurahojen keruuseen: