Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee kolmea nuorta 19-vuotiaan miehen pahoinpitelystä ja törkeästä ryöstöstä Kirkkonummella.
Väkivallanteko tapahtui kerrostalon hississä 13. maaliskuuta 2023. Uhri oli ollut kahden muun henkilön kanssa siirtymässä ulkoa sisälle, kun paikalle oli saapunut useita miehiä, jotka aloittivat väkivallan uhria kohtaan.
– Tekovälineenä puukotuksessa oli machete-veitsi. Puukotuksen lisäksi uhria oli potkittu kasvoihin, sanoo rikoskomisario Nina Kangas poliisin tiedotteessa.
Epäiltynä on kolme 16−19-vuotiasta miestä. Uhri ja osa epäillyistä tiesivät toisensa entuudestaan.
Kaikki kolme epäiltyä kiistävät syyllistyneensä rikokseen. Poliisi on saanut tapauksen esitutkinnan valmiiksi, ja tapaus on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan.