Kymmenen kirvelevää kuvaa MM-tappiosta: linjatuomarin ilme ja Rantasen katse kertoivat paljon
Valokuvaaja Tomi Hänninen ikuisti torstaina Suomen ja Kanadan MM-puolivälierän. Valitsimme kuvista kymmenen, jotka kuvastavat Leijonien kannalta katkeraa iltaa.
Leijonan ilme oli torstai-iltana myrtynyt, kun Kanada vei paikan MM-kisojen mitalipeleihin. Ottelu todisti Tampereen areenalla 11 529 katsojaa. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
TAMPERE. Kanada murjoi Suomen tieltään jääkiekon MM-kisojen puolivälierässä. Leijonat hävisi Tampereen areenalla 1–4 ja putosi jatkosta. Kanada jahtaa viikonloppuna maailmanmestaruutta.
Valokuvaaja Tomi Hänninen ikuisti suomalaisittain katkeran illan hienoihin kuviin, josta valitsimme kymmenen. Ne tiivistävät tappion. Leijonien valtakausi kansainvälisessä jääkiekossa on päättynyt ainakin tällä erää.
Kanadan 203-senttinen pakki Tyler Myers runttasi Leijonien Antti Suomelan laitaan heti alkuminuuteilla. Tilanteesta seurasi jäähy, mutta maali jäi Leijonilta tekemättä. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
Areenalla oli jonkin verran kanadalaisfaneja, jotka yrittivät pärjätä tuhansien suomalaiskannattajien seassa. Kun peli eteni ja Kanada pääsi niskan päälle, vaahteralippu liehui lehtereillä. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
Leijonat yritti tulla kiriä tappioasemassa, mutta Kanada puolusti uhrautuvasti. Tässä Jack Quinn tekee kaikkensa, ettei Mikko Lehtonen pääse etenemään kiekon kanssa. Kanadan vaihtopenkki eli sielullaan pelissä mukana. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
Kattokameran näky oli miltei graafinen, kun Atte Ohtamaa ja Tyler Toffoli kaatuivat Emil Larmin päälle. Kiekko kaivettiin samassa hässäkässä verkosta ja Kanada siirtyi jo 3–1-johtoon. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
Linjatuomari nappasi kiekon vielä toisen kerran Suomen rysästä kolmannessa erässä. Neljäs osuma oli lopullinen niitti sille, että Leijonien murina kansainvälisen jääkiekon valtiaana loppui. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
Mikään ei auttanut vaan Kanada oli tällä kertaa vahvempi. Calgaryn tähtipuolustaja MacKenzie Weegar seisoi viimeisenä tämän tärskyn jälkeen. Mikko Rantaselle ei onneksi käynyt hullusti, kun Coloradon tykki törmäsi laitaan. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
Pelin jälkeen kapteenit vaihtoivat muutaman sanan hyvässä hengessä. Stanley cup -voittaja ja maailmanmestari Tyler Toffoli antoi arvostusta olympiavoittaja ja maailmanmestari Marko Anttilalle, joka pelasi viimeisen ottelunsa leijonapaidassa. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
Kotiyleisö muisti Anttilaa upealla tavalla, kun kamppailu oli ohi. Lempääläläinen pelasi Suomen väreissä kuudet MM-kisat ja kahdet olympiakisat. Anttilan kyky johtaa joukkuetta ja nousta esiin tiukoissa paikoissa teki hänestä rakastetun maajoukkuepelaajan. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
MM-turnauksen suurin tähti Rantanen joutui pettymään. Hänellä on NHL:n mestaruus, mutta maajoukkuepaidassa iso voitto puuttuu vielä miesten tasolla. Maaleitta jäänyt Rantanen sanoi, että hän aikoo jahdata sitä uudelleen, jos tilaisuus tulee. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures