Vanhassa Vaasassa nähtiin perjantaina iltapäivällä karhu.
Pohjanmaan poliisin mukaan yhden karhun on nähty ylittävän tien puoli yhden aikaan ruotsinkielisen maatalousoppilaitoksen Yrkesakademin tienoilla, ja sen jälkeen siitä ei ole havaintoja.
Karhu on todennäköisesti poistunut jo alueelta.
Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Mikael Appel kertoo, että havainnon on vahvistanut suurriistavirka-apu, joka on käynyt tutkimassa karhun jäljet.
Poliisi seuraa tilannetta, mutta on jo poistunut alueelta.
Poliisi kehottaa ihmisiä välttämään alueella liikkumista varmuuden vuoksi .