Hyppää sisältöön

Noin sata ihmistä kiipeää rappusia Kouvolassa vuorokauden ympäri

Hyväntekeväisyystempaus kokoaa yhteen terveydenhuollon ja pelastusammattilaiset yhteen tekemään hyvää.

Hyväntekeväisyystempauksella autetaan vähävaraisia perheitä. Video: Antro Valo/Yle
Hanna Hottola,
Kirsi Lönnblad

Terveydenhuollon ja pelastusalan ammattilaiset kiipeävät Kouvolan hyppyrimäkeä vuorokauden ympäri hyvän asian puolesta.

Tempaus alkoi perjantaina kello 12 ja jatkuu lauantaihin kello 12 saakka.

Hyväntekeväisyystapahtuma järjestetään neljättä kertaa. Jokainen kävelykierros kerryttää hyväntekeväisyyspottia, jolla autetaan vähävaraisia lapsiperheitä. Osallistuvat vievät mukanaan ylös pallon. Hyväntekeväisyyspotti lasketaan ylösvietyjen pallojen mukaan. Tapahtuman tukijaksi on lähtenyt joukko yrityksiä.

Samalla järjestetään ensimmäistä kertaa myös koulutustapahtuma, joka tuo terveydenhuollon ammattilaisia ympäri Suomen Kouvolaan.

Sata osallistujaa

Yksi tapahtuman järjestäjistä on Laatupäivystyksen vastuulääkäri Johannes Kärkkäinen. Kärkkäisen mukaan idea tapahtumasta syntyi vuonna 2020 sulkutoimien aikaan, että kun he miettivät, mitä voisi tehdä.

– Päädyimme porukalla siihen, että tämmöinen hullutus rakennetaan ja minä ehkä vähän yllytin jengiä, että pitää tehdä nimenomaan sillä tavalla, että 24 tuntia punnerretaan putkeen.

Kärkkäisen mukaan portaita saa tulla kiipeämään oman kunnon mukaan. Hänelle tapahtuma merkitsee työkavereiden näkemistä työn ulkopuolella. Lisäksi hyvän tekeminen yhdessä on tuntunut tärkeältä.

Viime vuonna kerättiin useampi tonni rahaa ja tänä vuonna tavoite on kerätä enemmän. Kärkkäinen arvelee, että tapahtumaan tulee osallistumaan noin sata ihmistä.

Sairaalanmäki24 -hyväntekeväisyystapahtumassa Kouvolan Palomäen kuntoportailla.
Ihmisiä laskeutumassa alas Palomäen kuntoportaita. Kuva: Antro Valo / Yle
 sairaanhoitaja Henna Anderson ja fysioterapeutti Petra Muukka Sairaalanmäki24 -hyväntekeväisyystapahtumassa Kouvolan Palomäen kuntoportailla.
Sairaanhoitaja Henna Anderson ja fysioterapeutti Petra Muukka aikoivat kiivetä portaat kymmenen kertaa. Kuva: Antro Valo / Yle

Suosittelemme