Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Suomalaiset syövät yhä epäterveellisemmin. Viranomaiset kaipaavatkin nyt valistusta järeämpiä keinoja vaikuttaa erityisesti nuorten ruokailutottumuksiin, sillä ne heijastuvat pitkälle aikuisuuteen.
Tässä jutussa kerromme, miksi THL ja Kela ovat huolissaan siitä, mitä syömme. Voit myös testata, miten hyvin sinun ruokailutottumuksesi noudattavat suosituksia.
Tuoreimmassa, tänä vuonna julkaistussa Väestön hyvinvointi- ja terveyskatsauksessa todettiin, että suomalaisten toiminta- ja työkyvyn parantuminen pysähtyi 2010-luvulla. Lisäksi eliniän kasvu hidastui.
Lasten ja nuorten ruokailutottumuksissa korostuu sokeri. Erityisesti 13–17-vuotiaisiin kohdistuva markkinointi verkossa ja sosiaalisen median alustoilla herättää asiantuntijoissa huolta.
Miten sinä syöt?
Voit valita seuraavista vaihtoehdoista ruoan ja juoman eri aterioille. Jutun lopuksi näet tuloksesi, eli kuinka paljon sokeria, suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa päivän aikana ravinnosta tulee.
Terveysvero vai mainonnan rajoittaminen?
THL:n ja Kelan katsauksen mukaan tilanne ei parane ilman yhteiskunnallisia toimia.
Terveysvero on ollut esillä erityisesti ennen eduskuntavaaleja. Kolmesta suurimmasta puolueesta vain perussuomalaiset suhtautuivat nuivasti suolaisten, rasvaisten ja sokeristen elintarvikkeiden tiukempaan verottamiseen.
Toinen jo aikaisemmin huomiota ja huolta herättänyt asia on epäterveellisten ruokien ja juomien markkinointi.
– Tällainen markkinointi luo lapsille ja nuorille kuvaa siitä, että että epäterveelliset elintarvikkeet on osa päivittäistä ruokavaliota, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö Suvi Parikka toteaa.
Tarjolla on yhä enemmän runsaasti energiaa ja vähän ravintoaineita sisältäviä ruokia ja juomia, joita myydään suuremmissa pusseissa, purkeissa ja pulloissa kuin aikaisemmin. Niitä markkinoidaan myös enemmän.
Parikka listaa neljä keinoa, joilla suomalaisten ruokailutottumuksia ja terveyttä saataisiin parempaan suuntaan.
- Epäterveellisten tuotteiden markkinointia pitää rajoitaa nuorille ja lapsille, erityisesti 13–17-vuotiaille
- Lapsiperheköyhyyden vähentäminen
- Koulu- ja muuhun joukkoruokailuun panostaminen
- Terveysperusteinen vero
Hänen mukaansa näitä kaikkia keinoja tarvitaan, jotta suomalaisten ruokailutottumuksia voidaan saada parempaan suuntaan.
– Terveyttä edistävien valintojen tekeminen on nykyisessä lihavuutta edistävässä elinympäristössä haastavaa ja tällaisella terveysperusteisella verolla pystyttäisiin tukemaan kaikkien väestöryhmien mahdollisuutta ravitsemuksellisesti parempiin ruokavalintoihin.
Moni nuori skippaa koululounaan
Esimerkiksi vuoden 2021 koululaiskyselyjen tuloksien mukaan yllättävän moni jätti aamupalan ja kouluruoan syömättä. Esimerkiksi ammattikoulun ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista jopa yli puolet jätti aamupalan välistä. Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista useampi
Joukkoruokailua pidetään yhtenä tehokkaana keinona. Päiväkodeissa ja kouluissa tarjotaan monipuolista ja suositusten mukaista ruokaa, joka tasoittaa ruokailutottumuksien eroja.
Parikan mukaan työssäkäyvillä on suuri ero siinä, onko heillä joukkoruokailua käytössä. Korkeasti koulutetuilla kahdella kolmesta on mahdollisuus käydä henkilöstöravintolassa. Perusasteen tutkinnon suorittaneista vain yhdellä kolmesta.
Suurella osalla työssäkäyvistä siis ei ole mahdollisuutta käydä syömässä suositusten mukaista ruokaa.
– Joukkoruokailua kannattaa tukea ja huolehtia päiväkoti- ja kouluruokailun määrärahojen riittävyydestä, jolla pystytään varmistamaan se ravitsemussuositusten mukainen laatu, hän lisää.
Terveys ei ole yksinkertainen henkilökohtainen valinta
Koulutus, perhesuhteet, rahatilanne, aika ja asema työelämässä määrittelevät pitkälle millaiset mahdollisuudet ihmisillä on terveelliseen elämään. Myös ruokailutottumuksiin.
– Lapsiperheköyhyys on pahentunut voimakkaasti tässä edellisen vuoden aikana, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö Suvi Parikka toteaa.
Taustalla ovat elinkustannusten kasvu, energian hinnannousu ja Ukrainan sota.
Perheiden vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa ruokailun lisäksi myös liikunnan harrastamisen mahdollisuuksiin.
– Lapsilisäjärjestelmää tulisi uudestaan niin, että lapsilisät kohdistuisivat paremmin vaikeassa asemassa oleville lapsiperheille. Toinen toimenpide on, että lasten harrastustoimintaa tulisi tukea kohdennetusti.
Epäterveellisiä elintarvikkeita ei ole määritelty lainsäädännössä, minkä takia markkinointiin ei juuri puututa.
Vuonna 2021 valtioneuvoston selvitys listasi keinoja, millä epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia nuorille ja lapsille voitaisiin rajoittaa käytännössä.
Selvityksessä todettiin, että lainsäädäntö, Kilpailu- ja kuluttajaviraston linjaus alaikäisiin kohdistettuun elintarvikemarkkinointiin eikä yritysten itsesääntely suojele tarpeeksi 13–17-vuotiaita epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnilta.
Alan itsesääntely tuli lisää tämän vuoden alussa, kun Kauppakeskuskamarin elintarvikemarkkinointilautakunta aloitti toimintansa alkuvuonna.
Maaliskuussa lautakunnan pääsihteeri Paula Paloranta arvioi, että lausuntopyyntöjä tulisi erityisesti vaikuttajamarkkinoinnista, jonka käyttö mainostamisessa on yleistynyt.
Elintarvikemarkkinointilautakunta ei ole antanut tähän mennessä lausuntoja epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointiin tai vaikuttajamarkkinointiin liittyen.