Hyppää sisältöön

”Kaikki tiet tuovat torille” – Pietarsaaren keskusta arvioitiin maan 4. elinvoimaisimmaksi

Kokkolan asema ei juuri muuttunut Elävät kaupunkikeskustat -yhdistyksen tutkimuksessa.

Kuva Pietarsaaren torilta. Kaupungintalo näkyy torin oikealla laidalla.
Pietarsaaressa asuu paljon ihmisiä lähellä keskustaa ja kaikki tiet tuovat kohti toria, todetaan keskustan elinvoimaisuutta selvittäneessä tutkimuksessa. Arkistokuva. Kuva: YLE/Ida-Maria Björkqvist
Ari Vihanta

Pietarsaari on kohonnut kaupunkikeskustojen elinvoimaisuutta mittaavassa tutkimuksessa neljänneksi.

Kaupunki sai viime vuonna valtakunnallisen keskustapalkinnon ja tänä vuonna se teki suomenennätyksen vapaiden liiketilojen vähäisyydessä.

Elävät kaupunkikeskustat -yhdistys pitää Pietarsaaren vahvuutena sitä, että kaikki tiet tuovat kohti keskipistettä ja elävää toria.

Tutkimuksen mukaan keskustan liiketiloista ainoastaan 2,8 prosenttia oli tyhjillään, Kokkolassa tyhjillään oli 10,9 prosenttia. Kokkolassa tyhjien liiketilojen määrä väheni pari prosenttiyksikköä vuoden 2021 tilanteeseen verrattuna.

Kokkolassa elinvoima laski selvimmin vuoden 2020 tutkimuksesta seuraavan vuoden tutkimukseen. Sen jälkeen muutosta ei Kokkolassa ole tutkimuksen mukaan juuri ollut.

Tutkimuksen TOP 12 -listalle nousseiden kaupunkien, kuten Pietarsaaren, sijoitusta ei voida suoraan verrata esimerkiksi Kokkolaan, koska listauksessa on käytetty erilaisia painotuksia.

Liiketilojen lisäksi selvityksessä huomioitiin muun muassa ravintoloiden määrää, keskustan tiiviyttä ja lähellä asuvien asukkaiden määrää.

Suosittelemme