Latvia juhlii jääkiekon MM-pronssia. Maan historian ensimmäinen jääkiekon MM-mitali varmistui sunnuntaina, kun joukkue kukisti Yhdysvallat jatkoajalla maalein 4–3.
Ratkaisumaalin viimeisteli jatkoajalla Kristians Rubins, joka oli tuonut myös kolmannessa erässä joukkueen tasoihin.
Maali sai niin paikalle saapuneet latvialaiset kuin Latvian suomalaisvalmentaja Petteri Nummelinin sekaisin. Nummelin tuuletti voittoa raivoisasti vaihtoaitiossa.
MM-kisojen vääntöä Yhdysvaltain ja Latvian kesken ei olisi tunnistanut pronssimatsiksi, ellei sitä olisi etukäteen kertonut.
Paikalle saapuneet latvialaiskannattajat sekosivat täysin Latvian maaleista ja pitivät infernaalista meteliä areenalla. Tunnelmaa voi kuvailla jopa turnauksen parhaaksi.
Tuhannet latvialaiset räjähtivät huutoon ensimmäisen kerran jo avauserässä, kun Richards Bukarts nosti maalin kulmalta Latvian johtoon.
Vauhdikkaassa avauserässä Latvia ei saanut paistatella kuitenkaan pitkään johtoasemassa. Yhdysvaltain tähtipelaaja Brocco Grimaldi tasoitti pelin kaksi minuuttia Bukartsin maalista.
Hän osui myös toistamiseen erän loppupuolella. Janis Jaks oli vienyt Latvian 2–1-johtoon kolme minuuttia aiemmin.
Grimaldi johtaa kisojen pistepörssiä tehoilla 7+7=14 ennen illan finaaliottelua.
Toinen erä oli seesteisempi, eikä kumpikaan päässyt juhlimaan maaleilla. Tunnelmaa areenalla nostatti latvialaisparin kihlaus, joka sai osan yleisöstä antamaan seisten aplodeja.
Kolmannessa erässä Latvialla oli mahdollisuus siirtyä jopa sensaatiomaisesti johtoon, mutta Oskars Batna ei onnistunut viimeistelyssä suoran hyökkäyksen päätteeksi.
Sen sijaan Yhdysvallat meni johtoon ajassa 46.19, kun Matt Coronato laukoi irtokiekon verkkoon ohi kaatuneen latvialaisvahti Arturs Silovsin.
Latvia joutui erässä puolustuskannalle, mutta se sai lisävirtaa edelleen äänekkäästi laulaneista latvialaisista.
Sitkeys sai palkinnon reilut viisi minuuttia ennen summeria, kun Kristians Rubinsin viivaveto painui verkkoon, ja areena mylvi haltioissaan.
Paikalle saapuneet latvialaiset saivat lopulta haluamansa lopun, kun Rubins osui toistamiseen jatkoajalla.