Hiekanväriset panssariajoneuvot jyräävät metsäautotietä pitkin keskellä korpea.
Maasto on kuivaa ja hiekka pölisee. Panssariajoneuvoja on naamioitu havuilla ja oksilla, jotta ne sulautuisivat maisemaan paremmin.
Käynnissä on Karelian Lock 23 -taisteluharjoitus Kouvolan Vekaranjärvellä.
– Hektistä on ollut. Olemme saaneet pienessä ajassa joukot toimintavalmiiksi, sanoo reservin kapteeni Jouni Ritvanen.
Ritvanen saapui harjoituspaikalle perjantaina. Taisteluharjoituksen on määrä jatkua perjantaihin saakka.
Massiiviseen Karjalan prikaatin järjestämään harjoitukseen osallistuu joukkoja muun muassa Maasotakoulusta, Porin prikaatista ja Karjalan lennostosta. Harjoituksessa on mukana myös kansainvälisiä joukkoja Yhdysvaltojen maavoimista.
Yhteensä Kaakkois-Suomen maastoihin jalkautuu noin 7 000 henkilöä ja yli 700 ajoneuvoa. Kansainvälisten joukkoja harjoituksessa on mukana noin 450 henkilöä.
Kielenä englanti
Yhdysvaltalaisten joukkojen läsnäolo sähköistää reservin kapteeni Jouni Ritvasen mukaan harjoituksen tunnelmaa erityisesti.
– Heidän kalustonsa ja suorituskykynsä kiinnostavat monia. Esikunnassa kommunikoimme englanniksi heidän kanssaan, ja siitä tulee omia haasteitaan.
Karelian Lock 23 -taisteluharjoitus on ensimmäinen Karjalan prikaatin järjestämä harjoitus, jossa on mukana Yhdysvaltalaisia joukkoja ja jossa pääkieli on englanti.
– Sotilassanasto pitää vain ottaa haltuun, ja sitten kaikki menee hyvin, Ritvanen sanoo.
Ajoneuvot naamioitu
Yhdysvaltalaisten kalusto on väritykseltään vaaleaa ja tehty aavikko-olosuhteisiin. Siksi se pistää silmään suomalaisessa metsässä.
– Olemme opettaneet heille, kuinka naamiointi tehdään. Sen jälkeen vihollisen on jo paljon vaikeampi löytää aavikkoväreissä olevia ajoneuvoja ja tankkeja, Ritvanen kertoo.
Harjoitus on käynnissä Kouvolan, Luumäen ja Haminan alueella. Harjoituksissa käytetään harjoitusampumatarvikkeita, jotka aiheuttavat melua. Siihen sisältyy myös lentämistä eri vuorokauden aikoina.
Helsinkiläinen Juho Pitkänen on yksi harjoitukseen osallistuvista varusmiehistä. Myös hän on kiinnittänyt huomiota yhdysvaltalaisiin joukkoihin.
– Ymmärtääkseni suuri osa heistä on ammattisotilaita. Onhan se vähän erilaista, Pitkänen sanoo.
Viestimiehen koulutuksen saaneelle Pitkäselle nyt käynnissä oleva harjoitus on viimeinen ennen varusmieskoulutuksen päättymistä.
– On kiva, kun pääsee vielä viimeisen kerran kavereiden ja tupalaisten kanssa keskelle metsää, Pitkänen sanoo.
Karelian Lock 23 -taisteluharjoitus päättyy perjantaina 2. kesäkuuta.