Tampereella sijaitsevan Koukkuniemen vanhainkodin asukkaat eivät pääse tänä kesänä ulkoilemaan totuttuun tapaan.
Pirkanmaan hyvinvointialue on palkannut vain pienen osan kesäulkoiluttajia aikaisempiin kesiin verrattuna. Tänä kesänä vanhainkotiin on tulossa tähän tehtävään vain kuusi nuorta. Heidän työjaksonsa kestävät kaksi viikkoa.
Koukkuniemessä on yhteensä 545 vanhusta ympärivuorokautisessa hoidossa. Toimintaa on yhdeksässä rakennuksessa.
Ylen tietojen mukaan aikaisempina kesinä jokaisessa rakennuksessa on ollut noin neljä kesänuorta työskentelmässä. Yhteensä se tarkoittaa 36 nuorta.
Talousarvio vaikutti päätökseen
Pirkanmaan hyvinvointialueen asumisen palveluiden palvelujohtaja Mervi Saari vahvistaa, että koko Pirkanmaan alueelle on palkattu tänä kesänä yhteensä 100 kesänuorta. Heistä kuusi työskentelee Koukkuniemen vanhainkodissa.
Saaren mukaan tarvetta olisi isommalle määrälle kesätyöntekijöitä.
– Kyllähän se määrä hyvin nopeasti hukkuu tähän hyvinvointialueen laajuuteen, hän sanoo.
Nuorten vähäinen määrä johtuu Pirkanmaan hyvinvointialueen sote-johtoryhmän tekemästä linjauksesta.
Aikaisemmin Koukkuniemen työntekijät ovat olleet Tampereen kaupungin palkkaamia. Vuoden alussa työnantaja vaihtui Pirkanmaan hyvinvointialueeksi.
Hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Taina Niiranen kertoo, että palkattavien nuorten määrästä päätettiin talousarvion määrärahat huomioiden. Päätös ei ole välttämättä lopullinen.
– Asiaan palataan vielä tällä viikolla ja katsotaan yhdessä, onko määrää mahdollista vielä kasvattaa, Niiranen sanoo.
Tärkeä apukäsi
Ulkoilu kuuluu vanhusten arkeen hoivakodeissa ympäri vuoden. Mervi Saaren mukaan nuoret ovat olleet kesäisin merkittävä apukäsi asiakkaiden ulkoiluttamisessa.
Kun kesänuorten määrä on vähäisempi, ulkoilusta vastaavat hoitajat.
– Ulkoiluttamista jää enemmän hoitotyöhön tehtäväksi, Saari sanoo.
Jutun aihetunniste korjattu 30.5. kello 9.44 terveydenhuollosta hyvinvointialueiksi.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida aihetta 30.5. kello 23:een asti.