Kesän pakettimatkat ulkomaille menevät hyvin kaupaksi, kertovat suomalaiset matkanjärjestäjät.
Aurinkomatkoilta ja Tjäreborgilta kerrotaan, että suomalaisten matkailuinnossa näkyy edelleen koronapandemian aiheuttaman patoutuneen tarpeen purkautuminen.
– Suomalaiset lähtivät muita pohjoismaalaisia hitaammin liikkeelle koronan jälkeen. Matkalle halutaan nyt, kun se tuntuu turvalliselta, sanoo Tjäreborgin maajohtaja Jessica Virtanen.
Kesän pakettimatkoja on edelleen saatavilla, mutta hotellivalikoima pienenee, mitä pitemmälle kesää mennään.
Etenkin Kreikan saaret pitävät pintansa suomalaismatkailijoiden suosikkikohteena, kerrotaan Aurinkomatkoilta ja Tjäreborgilta.
– Kreetan ja Rodoksen lisäksi Madeira on ollut todella suosittu ja myös Turkin matkoja on varattu viime vuotta enemmän, sanoo viestinnän asiantuntija Mari Kanerva Aurinkomatkoilta.
– Tälle kesälle Kyprokselle ja Mallorcalle on varattu matkoja vilkkaasti. Mallorca tekee ehkä toista tulemistaan, sanoo Tjäreborgin maajohtaja Virtanen.
Kustannusten nousu näkyy hinnoissa
Yleinen hintojen nousu ei näyttäisi hidastaneen suomalaisten matkailuintoa. Aurinkomatkojen mukaan yleinen kustannusten nousu ja kysyntä näkyvät kesän matkojen hinnoittelussa. Yhä useampi varaa myös neljän tai viiden tähden hotellin, jolloin matka on hintavampi, sanoo Kanerva.
Tjäreborgin Virtasen mukaan heinä-elokuun huippusesonkina pakettimatkojen hinnat voivat olla 10-15 prosenttia korkeampia kuin ennen pandemia-aikaa. Hinnoissa tosin on vaihtelua.
– Jonkin verran hinnannousua on tullut, sitä ei voi kieltää. Hinnat ovat nousseet kaikkialla, mutta matkapaketin voi saada kohtuulliseen hintaan riippuen matkakohteesta, ajankohdasta ja hotellista, sanoo Virtanen.
Matkatoimistot käyttävät hinnoittelussaan niin sanottua dynaamista hinnoittelua, jota ohjaa kysyntä.
– Hintoja tarkistetaan koko ajan. Jos kysyntä on kovaa, niin hinnatkin pikkuisen nousevat. Toisaalta on myös tarjouksia, eli niitäkin löytyy, sanoo Virtanen.
Risteilyt myyvät hyvin, mutta tilaa silti on
Myös laivayhtiöt ovat luottavaisina kesän suhteen. Kesän varaustilanne vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä, vaikka loppuunmyytyjä laivat eivät ole, kerrotaan Viking Linelta ja Tallink Siljalta.
Merkittävää eroa esimerkiksi viime kesän matkustusintoon ei ole ainakaan tässä vaiheessa yhtiöissä nähtävissä.
– Viime vuonna alkukesän myynti oli rauhallisempaa, mikä johtui osittain koronasta. Tänä vuonna kevät on sujunut hyvin, ja heinä-elokuun myyntimäärät selviävät myöhemmin, sanoo Tallink Siljan kaupallinen johtaja Kalle Katajainen.
– Meillä on kesällä kapasiteettia vähemmän, joten siihen nähden olemme varauksissa hyvin lähellä viime vuoden tasoa. Kesäkuun tilanne näyttää viime vuotta paremmalta, ja heinäkuun varauksissa olemme viime vuotta ja ennen koronpandemian aikaa vuotta 2019 edellä, sanoo Viking Linen kaupallinen johtaja Minna Tuorila.
Varaus jätetään viime tinkaan
Yhtiöiden mukaan risteilyjen varaustrendissä sen sijaan on nähtävissä selkeä muutos. Risteilyt varataan entistä enemmän viime tinkaan lähellä haluttua lähtöpäivää. Tuorila arvelee, että tapa on jäänyt matkustajille korona-ajasta ja toisaalta taas luotetaan siihen, että risteilylle mahtuu joka tapauksessa mukaan.
– Ihmisillä voi myös olla epävarmuutta oman taloutensa suhteen ja siksi matka saatetaan varata lyhyellä syklillä, sanoo Katajainen.
Tuorilan mukaan Viking Linella erityisesti reittimatkustajien määrä on nousussa.
– Meillä näkyy selkeästi se, että pelkkä laivamatka ei ole se juttu, vaan mennään sinne itse kohteeseen. Meillä on paljon ihmisiä, jotka menevät omalla autolla Tallinnaan tai Tukholmaan, sanoo Tuorila.
Myös risteilyjen hinnat ovat nousseet. Viking Linen Tuorilan mukaan yhtenä syynä siihen on yhtiöiden polttoainekustannukset, jotka näkyvät matkustajalle erikseen perittävänä maksuna. Viime kesään verrattuna risteilymatkojen hinnat Viking Linella eivät ole Tuorilan mukaan merkittävästi nousseet, mutta jos tilannetta vertaa vuoteen 2019 ennen koronapandemiaa, on selkeä hinnannousu hänen mukaansa nähtävissä.
Tallink Siljan kaupallisen johtajan Kalle Katajaisen mukaan hintojen noususta huolimatta risteilyt edelleen kiinnostavat ihmisiä. Hänen mukaansa Tallink Siljalla risteilyjen hinnat sekä laivoilla myytävien tuotteiden hinnat ovat nousseet yleisen hintatason mukana.
– Tietysti matkan hintaan vaikuttaa myös se, kuinka kysytty kyseinen lähtö on ja onko laivalla esiintymässä esimerkiksi tähtiartisti, sanoo Katajainen.
Yhtiöiden mukaan suosituin risteilykuukausi on heinäkuu. Jos mielii kesällä risteilylle mahdollisimman edullisesti, joustavuus matkapäivän suhteen ja matkan varaaminen riittävän ajoissa ovat eduksi, yhtiöistä vinkataan. Viikonloput lähdöt ovat useasti kalliimpia kuin viikolla.
– Jos jättää varaamisen viime tippaan niin tietyt hyttiluokat voivat olla jo täynnä, Katajainen sanoo.